Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

AKT aloittaa satamissa saarron UPM:n tuotteille – UPM ei katso saarron edistävän neuvottelujen aloittamista, Pesonen varoitti kustannussäästöistä

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT aloittaa maanantaiaamuna satamissa saarron UPM :n tuotteille tukeakseen Paperiliiton ja Sähköliiton lakkoja. Saarron aikana ahtaajat eivät käsittele UPM:n paperia, sellua ja kartonkia.

AKT katsoo, että UPM:n kieltäytyminen konsernikohtaisista työehtosopimusneuvotteluista on ideologinen ratkaisu, jonka päämäärä on ammattiliittojen syrjäyttäminen sopimustoiminnasta ja siirtyminen työnantajien saneluun.

– Muuta taustaa vasten on vaikea ymmärtää, miksi sopiminen UPM:n johdolle on niin vaikeata samalla kun monilla muilla aloilla sopimus on saatu aikaiseksi, sanoi AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko tiedotteessa.

AKT katsoo, että kysymys työriidassa on ennen kaikkea työntekijöiden oikeudesta järjestäytyä ammattiliittoon ja sitä kautta puolustaa etujaan.

– Sellaisissa maissa, missä ammattiliitot ovat heikkoja, ei yleensä voi puhua hyvinvointiyhteiskunnasta, tai edes ihmisoikeuksista, Kokko toteaa.

Kokko huomauttaa, että Suomi on monissa vertailuissa arvioitu yhdeksi parhaista maista harjoittaa yritystoimintaa. Menestyksen taustalla on Kokon mukaan erityisesti ammattiliittojen ja työnantajaliittojen sitoutuminen työehtosopimustoimintaan.

UPM ei kerro työtaistelun taloudellisia vaikutuksia

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoitti, että lakot ja tukilakot voivat johtaa kipeisiin kustannussäästöihin ja järjestelyihin.

– Lakko ja tukilakot vaikuttavat eniten UPM Communication Paperin henkilöstön tulevaisuuteen, Pesonen sanoi tviitissään , viitaten UPM:n painopaperivalmistukseen.

Pesonen sanoo UPM:n olleen valmis sopimaan tehtaiden tulevaisuudesta, mutta tilanne voi nopeasti kääntyä siihen, että kipeät kustannussäästöt ja järjestelyt tulevat väistämättömiksi.

UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén totesi tiedotteessa, että AKT:n saarto ei edistä neuvottelujen aloittamista. Hollménin mukaan UPM toivoo edelleen pääsevänsä pian neuvotteluihin Paperiliiton kanssa.

– AKT:n toimenpiteet eivät edistä työmarkkinoiden toimivuutta. AKT ei ole edes osapuoli neuvotteluissa, joita pyrimme käynnistämään Paperiliiton kanssa, Hollmén totesi.

Samalla UPM pitää kiinni tavoitteestaan sopia työehtosopimukset liiketoimintakohtaisesti. Paperiliitto ei ole suostunut neuvottelemaan erillisistä sopimuksista.

– Paperiliiton jäsenillä on toki oikeus olla lakossa, mutta nyt lakko vain lykkää neuvottelujen aloittamista, eivätkä AKT:n saartotoimet paranna tilannetta, Hollmén sanoi.

UPM ei tässä vaiheessa julkista arviota lakon tai saarron taloudellisista vaikutuksista.

Hollmén sanoi STT:lle, että vaikka lakko on ollut käynnissä vuodenvaihteesta lähtien, on satamien kautta yhä kulkenut yksittäisiä UPM:n tuotteiden toimituksia.

– Tilanne vaihtelee satamittain. Mitään tarkkoja tietoja ei pysty tähän antamaan, Hollmén totesi STT:lle.

Paperiliitto päätti torstaina jatkaa vuodenvaihteessa alkanutta lakkoaan kahdella viikolla. Lakon on määrä jatkua 19. helmikuuta saakka, ellei sopua synny sitä ennen.