Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lännen Media: Ministeri Lintilän mukaan uusiin kustannustukikierroksiin ei ole enää rahaa

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan rahaa uusiin koronatukikierroksiin ei ole, kertoo Lännen Media. Ministeri sanoo haastattelussa, että vaalikauden kehyksen rahat on pitkälti syöty, joten uusi kierros olisi ongelmallinen tilanne.

Lintilä kertoo Lännen Medialle uskovansa koronapassin vähentävän rajoitusten yrityksille aiheuttamia taloudellisia haittoja merkittävästi, kun ravintolat voivat passin avulla pyörittää liiketoimintaansa. Näin ollen koronapassi on tärkeä myös valtion menokurille.

Pian alkamassa on viides kustannustukikierros, joka kohdistetaan erityisesti matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksille.

Lintilän mielestä vaikutukset liiketoimintaan täytyisi ottaa huomioon myös koronaan liittyviä suosituksia annettaessa. Hänen mukaansa vuoropuhelu sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön välillä on tähän asti ollut niukkaa.