Metsä Group ja työntekijöitä edustava Paperiliitto ovat päässeet neuvottelutulokseen uudesta yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta, osapuolet kertoivat tiedotteissaan lauantaina.
Neuvottelutulos koskee Metsä Groupin kemiallista metsäteollisuutta eli sellu-, kartonki- ja pehmopaperiliiketoimintaa. Metsä Groupin mukaan uusi työehtosopimus olisi toistaiseksi voimassa oleva. Yhtiö jatkaa vielä neuvotteluja muiden työehtosopimusalojen liittojen kanssa.
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala sanoo olevansa tyytyväinen sekä neuvotteluiden henkeen että tulokseen.
Paperiliiton mukaan yrityskohtaisessa työehtosopimuksessa on hyödynnetty paperiteollisuuden nykyisen työehtosopimuksen rakennetta ja työehtojen määräytymistä.
– Neuvottelut Paperiliiton ja Metsä Groupin välillä kestivät varsin pitkään. Ne käytiin silti vaiheesta toiseen rakentavassa hengessä. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä tulevaisuudessa, Vanhala sanoo tiedotteessa.
Muitakin yrityskohtaisia
Sopimuksen voimaantulo edellyttää vielä hyväksyntää osapuolten hallinnoissa. Paperiliiton hallitus käsittelee neuvottelutulosta kokouksessaan tiistaina ja tarkastelee samalla tilannetta niissä yhtiöissä, joiden kanssa työehtosopimusta ei ole vielä syntynyt.
Paperiliitto on jo aiemmin solminut yrityskohtaisen työehtosopimuksen metsäyhtiö Stora Enson kanssa. Sopimus on voimassa tammikuun alusta huhtikuun 2024 loppuun asti. Myöhemmin lauantaina Paperiliitto tviittasi päässeensä yrityskohtaiseen sopimukseen myös Sonoco-Alcoren sekä Essity Finlandin kanssa.
UPM:n kanssa yhä vaikeaa
Sen sijaan Paperiliiton ja UPM:n välillä tilanne on ollut vaikea. UPM on halunnut neuvotella liiketoimintakohtaiset työehtosopimukset Paperiliiton kanssa, kun taas Paperiliiton lähtökohtana on ollut yrityskohtainen sopimus. UPM:llä on viisi liiketoiminta-aluetta, joissa Paperiliitto on sopimuskumppanina.
Paperiliitto sanoo jatkavansa neuvotteluja uusista yrityskohtaisista työehdoista kuluvana viikonloppuna. Paperiteollisuuden nykyinen työehtosopimus päättyy vuodenvaihteessa.