Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Suomessa raportoitu 1 296 uutta koronatartuntaa – sairaalahoidossa 309 ja tehohoidossa 60 potilasta

Suomessa on raportoitu tänään 1 296 uutta koronavirustartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo. Viikko sitten samana päivänä uusia tartuntoja raportoitiin 1 570.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu noin 17 500 koronatartuntaa, mikä on noin 4 000 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

THL:n mukaan sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi Suomessa nyt 309 ihmistä. Heistä 60 on tehohoidossa.

Viikko sitten sairaalahoidossa oli koronan vuoksi 272 ihmistä, joista 50 oli tehohoidossa.

THL raportoi tänään myös 11 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta Suomessa. Yhteensä koronavirukseen liittyviä kuolemia on Suomessa raportoitu 1 395.

THL tilastoi koronaan liittyvät kuolemat takautuvasti kuolinpäivän mukaan. Tänään raportoidut kuolemat siis jyvittyvät menneille päiville. Viimeksi Suomessa on tilastoitu koronavirukseen liittyvä kuolema sunnuntaina 5. joulukuuta.

Ilmaantuvuus kasvussa

Koronavirustartuntojen valtakunnallinen ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden kahdelta viime viikolta on nyt 316. Tätä edeltäviltä kahdelta viikolta ilmaantuvuus oli 243. Luvut ovat pyöristettyjä.

Alueellisesti ilmaantuvuus on suurinta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, jossa tartuntoja on kahdelta viime viikolta 685 sataatuhatta asukasta kohden. Seuraavaksi suurinta ilmaantuvuus on Päijät-Hämeen (416) ja Pirkanmaan (409) sairaanhoitopiirien alueilla.

Vähiten tartuntoja suhteessa väkilukuun kahdelta viime viikolta on Keski-Pohjanmaan (82), Ahvenanmaan (86) ja Pohjois-Karjalan (87) sairaanhoitopiireissä.

Yhteensä Suomessa on todettu pandemian aikana 197 476 koronavirustartuntaa.

Kolmosrokotteissa eniten kasvua

Kaksi koronarokotetta ottaneita on Suomessa nyt noin 4,03 miljoonaa eli 82,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Vähintään yhden rokotteen on ottanut noin 4,26 miljoonaa ihmistä eli 87 prosenttia 12-vuotiaista.

Ensimmäisen rokoteannoksen ottaneiden määrä on kasvanut eilisestä noin 1 200:lla. Toisia annoksia on puolestaan otettu noin 1 800 lisää eilisen jälkeen.

Kolme koronarokotetta ottaneita on Suomessa noin 374 000 eli 7,7 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Kolmosannosten määrä on kasvanut eilisestä noin 6 800:lla.