Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaisten yöpymiset majoitusliikkeissä ylittivät koronakriisiä edeltävän tason

Suomalaisten yöpymiset majoitusliikkeissä ylittivät lokakuussa koronakriisiä edeltävän tason, kertoo Tilastokeskus. Yöpymiset lisääntyivät 18 prosenttia vuoden 2019 lokakuusta.

– Tämä ei suoranaisesti kerro, että hotelliala olisi elpynyt. Enemmän se kertoo siitä, että olemme palaamassa vähän normaalimpaan, arvioi johtaja Nina Nieminen S-ryhmästä .

Hänen mukaansa perheet ja syyslomalaiset ovat lomailleet lokakuussa Suomessa merkittävässä määrin. Palautuminen kaikkinensa vaatii kuitenkin vielä sen, että kansainvälinen matkustus ja kotimainen työmatkustus elpyisivät.

Kotimaisen työmatkustuksen ja kansainvälisen matkustuksen tahmominen ovat johtaneet siihen, että yöpymiset jäivät kaiken kaikkiaan prosentin verran toissa vuotta alemmaksi. Ero on kuitenkin supistunut merkittävästi alkuvuoden lukemista.

Lokakuun luvuista ilmenee, että kotimaiset vapaa-ajan yöpymiset olivat 36 prosenttia korkeammalla tasolla kuin lokakuussa 2019. Sen sijaan työmatkoilla olleiden suomalaisten yöpymiset olivat kahdeksan prosenttia matalammalla tasolla.

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset jäivät lokakuussa 54 prosenttia alemmaksi kuin kaksi vuotta sitten.

– Kun kaikki matkailuelementit palaisivat korona-aikaa edeltävälle tasolle, niin sitten voitaisiin puhua siitä, että matkailu olisi elpynyt, Nieminen sanoo.

Uudellamaalla yöpymiset vähenivät kahden vuoden takaisesta, mikä johtunee työmatkailun vähenemisestä. Vuoden 2019 lokakuuhun verrattuna yöpymiset supistuivat Uudellamaalla 24 prosenttia.

Nieminen pitää mahdollisena, että työmatkailu jää pysyvästi hieman hiljaisemmaksi kuin ennen koronaa. Syynä on etätyö.

Hotellihuoneiden hinnat ja käyttöasteet nousussa

Hotellihuoneiden käyttöasteet olivat Tilastokeskuksen mukaan korkeita lokakuussa useilla alueilla.

Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Pirkanmaalla, jossa käyttöaste kohosi lähes 65 prosenttiin. Sen sijaan Helsingissä jäätiin 45 prosenttiin.

Hotellihuoneen keskihinta oli lokakuussa koko maassa runsaat 100 euroa vuorokaudelta. Viime vuoden lokakuussa keskihinta oli hieman päälle 90 euroa.

Niemisen mukaan käyttöasteiden ja hintojen nousulla on merkittävä vaikutus siihen, että hotelleja pystytään ylipäätään pitämään auki. Vuosi sitten tilanne oli eri.

– Olemme ikään kuin matkalla normaalimpaan, mutta millään tavalla emme ole normaalissa tilanteessa, hän arvioi.

Koronan kiihtyminen johtanut peruutuksiin

Koronan kiihtyminen luo kuitenkin jälleen uhkaa hotellialalle. Nieminen kertoo, että asiakkaiden yhteydenotot ovat lisääntyneet. On epätietoisuutta, voidaanko järjestää pikkujouluja tai joitakin muita tilaisuuksia.

– Olemme nähneet myös ihan suoria peruutuksia, Nieminen sanoo.

Tilastokeskuksen luvut ovat majoitustilaston ennakkotietoja. Ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.