Nuorisosäätiön entistä toimitusjohtajaa Aki Haaroa ja entistä hallituksen puheenjohtajaa Perttu Nousiaista vastaan on nostettu syytteitä useista epäillyistä rikoksista Nuorisosäätiön toiminnassa vuosina 2014–2017, kertoo Syyttäjälaitos.
Haaroa ja Nousiaista syytetään muun muassa törkeästä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa, törkeästä kavalluksesta ja törkeästä väärennyksestä. Syyttäjälaitoksen mukaan Haaroa syytetään myös törkeästä veropetoksesta.
Lisäksi syytteitä on nostettu useita henkilöitä vastaan liittyen Nuorisosäätiön kanssa toteutettuihin liiketoimiin.
Syyttäjälaitoksen mukaan kaikki epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä epäiltyihin rikoksiin.
Erikoissyyttäjä Matleena Laakso ei toistaiseksi kommentoi jutun yksityiskohtia. Hänen mukaansa jutussa puhutaan kuitenkin miljoonien suuruisista summista.
– Kun haastehakemukset tulevat julkisiksi, siinä kyllä selviää todistelun yhteydessä, mistä on kyse.
Ylen tietojen mukaan Nousiaisen olinpaikka ei ole viranomaisten tiedossa. Voiko tämä vaikuttaa haasteen nostamiseen tätä vastaan?
– Syytteet on tänään on vasta vapautettu käräjäoikeuteen ja mitään haastamista ei ole ehditty yrittää – siksi on ennenaikaista ennakoida, miten haastaminen tulee onnistumaan, Laakso sanoo.
Kaksi lahjustapausta
Haaroa ja Nousiaista syytetään lahjuksen ottamisesta kahdessa tapauksessa.
Toinen liittyy rakennusliike Pallas-Rakennus Päijät-Hämeeseen (aiemmin Salpausselän Rakentajat Oy ). Syytteet liittyvät rakennusliikkeen entisen johdon aikaisiin toimiin vuosina 2014–2016. Rakennusliikkeelle vaaditaan yhteisösakkoa perustuen yhtiössä tapahtuneeksi epäiltyyn törkeään lahjomiseen elinkeinotoiminnassa.
– Samaan kokonaisuuteen liittyen syytteitä on nostettu myös avunannosta törkeään lahjomiseen elinkeinotoiminnassa, törkeään kavallukseen ja törkeään kirjanpitorikokseen Virossa toiminutta suomalaista liikemiestä vastaan sekä törkeästä rahanpesusta kahta muuta henkilöä vastaan, Syyttäjälaitos kertoo.
Yhtiöstä kavalletuiksi epäiltyihin varoihin liittyen on myös nostettu syyte avunannosta törkeään kavallukseen ja törkeään kirjanpitorikokseen Viron kansalaista vastaan. Toista ihmistä syytetään avunannosta törkeään kavallukseen ja törkeään kirjanpitorikokseen.
Toinen lahjustapaus liittyy LRG Group Oy:hin (aiemmin Rakennusliike Leimarakentajat Oy ). Myös LRG Groupille vaaditaan yhteisösakkoa liittyen epäiltyyn törkeään lahjomiseen elinkeinotoiminnassa. Samassa kokonaisuudessa syytetään yhtiön edustajaa törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa ja yhtiön työntekijää avunannosta törkeään lahjomiseen. Lisäksi kolmatta henkilöä syytetään törkeästä rahanpesusta epäiltyjen lahjusvarojen käsittelyn osalta.
Laakso arvioi, että jutun käsittely alkanee oikeudessa aikaisintaan ensi vuoden syksyllä.
Tyhjä kassa
Kun tuettua vuokra-asumista nuorille tarjoavalle Nuorisosäätiölle valittiin uusi johto vuonna 2018, oli säätiön kassa tyhjä. Keskustataustaisen Nuorisosäätiön nykyjohdon mukaan sen entinen johto sai aikaan yli 40 miljoonan tappiot ja lähes tuhosi säätiön.
Nuorisosäätiön rahaongelmien ja talousepäselvyyksien tutkinta on laajentunut yhdeksi Suomen suurimmista talousrikostutkinnoista. Asiassa on ollut kyse siitä, että Haaron ja Nousiaisen on epäilty käyttäneen yleishyödylliseksi tarkoitettua säätiötä lypsylehmänä oman tai lähipiirin edun tavoitteluun sen jälkeen, kun se jäi puolueelta tuuliajolle. Haaro ja Nousiainen ovat aiemmin kiistäneet STT:lle syyllistyneensä rikoksiin Nuorisosäätiön toiminnassa.
Patentti- ja rekisterihallitus totesi jo vuonna 2017, että säätiötä on käytetty oman edun tavoitteluun.
Syyttäjälaitoksen mukaan esitutkinta Nuorisosäätiön toiminnassa epäillyistä muista rikoksista jatkuu keskeneräisiltä osin keskusrikospoliisissa ja Helsingin poliisissa.