Oikeus jäädytti loppiaisen kongressimellakkaa koskevien Trumpin asiakirjojen luovuttamisen

Yhdysvaltojen liittovaltion valitustuomioistuin on jäädyttänyt loppiaisen kongressimellakkaa koskevien asiakirjojen luovuttamisen senaatin tutkimusryhmälle.

Liittovaltion tuomari päätti tiistaina, että kansallisarkiston on luovutettava satoja sivuja asiakirjoja ryhmälle. Ex-presidentti Donald Trump oli pyytänyt asiakirjojen salaamista sillä perusteella, että hänellä tuolloin vallassa olleena presidenttinä on oikeus päättää niiden käytöstä.

Ryhmä haluaisi nähtäväkseen muun muassa Valkoisen talon vierailijalistoja, puhelutietoja, Trumpin avustajien tekemiä muistioita sekä luonnoksen Trumpin pitämästä puheesta, joka johti mellakkaan.

Trumpin asianajajat valittivat tiistain päätöksestä valitustuomioistuimeen. Sen on määrä käsitellä asiaa kuluvan kuun lopussa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka