Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kirjailija Tiina Raevaara palkittiin tieteen yleistajuistamisesta

Kirjailija Tiina Raevaara. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Tieteen puolestapuhujille myönnetyn Pro Scientia -palkinnon on tänä vuonna saanut kirjailija Tiina Raevaara. Pro Scientia -palkinto jaetaan joka toinen vuosi ja se on suuruudeltaan 10 000 euroa. Palkintoa on jaettu vuodesta 2017.

Palkinnon myöntäneen Suomen Tiedeakatemian mukaan Raevaara on kiertänyt luennoimassa yliopistoissa tutkijoille ja opiskelijoille tieteen yleistajuistamisesta ja tutkimuksesta sosiaalisessa mediassa. Hänelle on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2015.

– Olen pyrkinyt puhumaan ja kirjoittamaan tieteellisen tiedon, tieteenteon ja tutkijoiden puolesta monenlaisissa yhteyksissä. Kukaan ei minua siihen velvoita eikä minulla ole virkaa, jonka puolesta joutuisin niin tekemään. Kaikki lähtee omista arvoistani ja omasta kiinnostuksestani, Raevaara sanoo tiedotteessa.

Lisäksi vuodesta 2012 ilmestyneelle Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset -palstalle myönnettiin kunniamaininta. Kunniamaininta myönnettiin ensimmäistä kertaa.

Tiedeakatemian mukaan sekä palkinnon saanut Raevaara että kunniamaininnan saanut Lasten tiedekysymykset -palsta ovat erinomaisia esimerkkejä toiminnasta tieteen parhaaksi ja yhteiskunnan hyväksi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka