Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansanedustaja Kärnä vaatii professori Tuomas Ojasen hyllyttämistä rikosilmoituksen vuoksi – puhemies Vehviläisen mukaan valiokunnat päättävät kuultavista itsenäisesti

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) vaatii, että perustuslakivaliokunta ei käytä valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasta toistaiseksi asiantuntijana valiokunnan kuulemisissa. Ojanen on tehnyt Kärnästä rikosilmoituksen kunnian loukkaamisesta, mikä on johtanut syytteeseen Kärnää vastaan.

Kärnä epäili julkisesti Ojasen osallistuneen vihreiden vastalauseen kirjoittamiseen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ministerivastuuasiassa.

Kärnän näkemys on, että julkisessa virassa toimivan Ojasen toimintaa ja motiiveja ei voisi syyttäjän tai Ojasen mielestä kyseenalaistaa ilman, että siitä nostetaan syyte.

Kärnän mielestä tällainen rajoittaa merkittävällä tavalla kansanedustajan perustuslaillista oikeutta käydä yhteiskunnallista keskustelua.

– Aion käydä tämän oikeusprosessin läpi loppuun saakka ja pidän saamaani syytettä absurdina. Muuta kommentoitavaa asiaan minulle ei tässä vaiheessa ole, Kärnä sanoo tiedotteessa.

Hän on perustuslakivaliokunnan varajäsen.

Eduskunnan puhemiehen Anu Vehviläinen (kesk.) kertoo avustajakuntansa välityksellä, että eduskunnan valiokunnat päättävät kuten tähänkin saakka itsenäisesti, ketä ne haluavat kuulla.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja professori Ojanen eivät ole toistaiseksi vastanneet STT:n yhteydenottoihin.