Israel aikoo rakentaa lisää asuntoja siirtokuntalaisille miehittämällään Länsirannalla. Siirtokunnista vastaavan ministeriön mukaan kilpailutukset on aloitettu 1 355 kodin rakentamiseksi seitsemään siirtokuntaan. Israelin puolustusministeriön odotetaan vahvistavan suunnitelman piakkoin.
Vasta elokuussa Israel kertoi rakentavansa alueelle yli 2 000 uutta asuntoa.
Lähes puoli miljoonaa Israelin juutalaista asuu siirtokunnissa Länsirannalla, jota Israel on miehittänyt kansainvälisen lain vastaisesti jo yli 50 vuoden ajan. Alueella asuu myös yli kaksi miljoonaa palestiinalaista.
Siirtokuntien rakentaminen kiihtyi viime vuosina Israelin entisen pääministerin Benjamin Netanjahun valtakaudella.