Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Eläinoikeusjärjestö: Yhdysvalloissa liittovaltion tuomioistuin tunnusti Pablo Escobarin kokaiinivirtahevot oikeudenhaltijoiksi

Eksoottisista eläimistä kiinnostunut Escobar toi 1980-luvulla useita eläimiä laittomasti maahan. Kuva on vuodelta 2020. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvalloissa liittovaltion tuomioistuin on ensimmäistä kertaa tunnustanut eläimen oikeussubjektiksi, kertoi yhdysvaltalainen eläinoikeusjärjestö Animal Legal Defense Fund (ALDF) tiedotteessa keskiviikkona paikallista aikaa.

Ohion osavaltiossa annettu päätös koskee kolumbialaisen huumeparonin Pablo Escobarin jälkeensä jättämiä virtahepoja. Huumeparonin maahan tuomista virtahevoista kasvanutta laumaa on uhannut pahimmillaan lopettaminen, sillä niiden on nähty uhkaavan alueen ympäristöä.

ALDF nosti eläinten puolesta Yhdysvalloissa kanteen, joka liittyy viime vuonna Kolumbiassa nostettuun, kyseisten eläinten tappamista vastustavaan kanteeseen. Kolumbiassa eläimet nähdään jo oikeussubjekteina ja niiden nimissä voidaan esimerkiksi nostaa kanteita eläimen edun suojelemiseksi.

Kolumbialaisviranomaiset ovat alkaneet viime aikoina steriloida virtahepoja niiden määrän hillitsemiseksi. Sterilisaatiomenetelmään liittyy kuitenkin ALDF:n mukaan ongelmia, ja järjestön kanteen avulla on ollut tarkoitus saada asiaan kahden ei-kirurgiseen sterilisaatioon erikoistuneen villieläinasiantuntijan todistukset.

Tiedotteen mukaan ulkomaisen oikeusprosessin asianomainen voi Yhdysvalloissa pyytää liittovaltion tuomioistuimelta lupaa kerätä todistajanlausuntoja ulkomailla käsiteltävää tapausta varten. Koska yhdysvaltalaistuomioistuin antoi kolumbialaiskanteen asianomistajille luvan tehdä tutkintaa ulkomaista oikeusprosessia varten ALDF:n kanteen pohjalta, järjestö katsoo tuomioistuimen tunnustaneen samalla virtahevot oikeussubjekteiksi.

Oman onnensa nojaan jätetyt virtahevot lisääntyivät vauhdilla

Eksoottisista eläimistä kiinnostunut Escobar toi 1980-luvulla useita eläimiä laittomasti maahan henkilökohtaista eläintarhaansa varten. Huumeparonin eläinten joukossa oli myös virtahepoja. Britannian yleisradioyhtiön BBC :n mukaan kyseisistä eläimistä puhuttiin Escobarin pääelinkeinon vuoksi tuttavallisemmin ”kokaiinivirtahepoina”.

Escobar kuoli poliisin luoteihin vuonna 1993. Kun viranomaiset ottivat Escobarin Hacienda Napoles -tilan samana vuonna haltuunsa, valtaosa eläimistä siirrettiin eläintarhoihin ympäri maata. Kolumbian hallinto jätti virtahevot kuitenkin tontille, koska niiden siirtäminen oli liian vaikeaa.

Koska alueella ei ollut virtahepoja uhkaavia luonnollisia petoja, eläinten määrä lähti kasvuun ja virtahevot ovat levittäytyneet laajemmalle alueelle. Lauma elää nykyisellään Magdalena-joen alueella.

Huumeparonin "perintölaumaan" kuuluu tätä nykyä noin 80 virtahepoa, kertoo brittilehti Guardian . Lehden mukaan virtahepojen määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden 2012 jälkeen.

Hallinto on alkanut steriloida virtahepoja

Kolumbialaisten luonnonsuojelijoiden mukaan Kolumbian virtahepojen uskotaan olevan suurin Afrikan ulkopuolella elävä lauma. Vieraslajin kerrotaan muun muassa tuhonneen paikallista kasvillisuutta alueelta.

Guardianin mukaan eräässä tutkimuksessa suositeltiin, että Kolumbian virtahepokantaa tulisi vähentää. Toiset ovat kuitenkin puhuneet sterilisaation puolesta vedoten muun muassa eläinten oikeuksiin. Virtahevoista on tullut aikojen saatossa myös turistinähtävyys ja paikalliset ovat kiintyneet niihin.

Hallinnon kerrotaankin alkaneen lokakuun puolivälissä steriloida laumaan kuuluvia eläimiä. Viime viikonlopun tietojen mukaan yli 20 virtahepoa oli steriloitu. ALDF:n tiedotteen mukaan on silti epäselvää, aiotaanko osa virtahevoista edelleen tappaa.

Kolumbialaiskanteella pyritään muun muassa saamaan hallinto vaihtamaan sterilisaatioissa käytettävää kemikaalia, sillä tällä hetkellä käytössä olevan kemikaalin tehosta ja turvallisuudesta ei kanteen nostajien mielestä ole tarpeeksi tietoa. ALDF:n kanteen avulla hankittavilla villieläinasiantuntijoiden lausunnoilla on määrä edesauttaa näitä pyrkimyksiä.

Laajemmat vaikutukset jäävät nähtäväksi

ALDF:n edustaja Christopher Berry sanoo uutistoimisto AFP:lle uskovansa, että tuomioistuimen päätöksestä on ensisijaisesti apua kolumbialaiskanteen kanssa ja täten se voi auttaa virtahepoja välttämään kuoleman.

Nähtäväksi jää, millaiset vaikutukset virtahepoja koskevalla päätöksellä lopulta on Yhdysvalloissa. Berryn mukaan päätöksellä on vaikutusta paitsi virtahepojen tulevaisuuteen, myös yleisellä tasolla eläinten oikeuksien toteutumiseen ja siitä käytävään keskusteluun.

Berry kertoo AFP:lle, että Yhdysvaltain tuomioistuimissa on paraikaa käsittelyssä useita eläinten ihmisyyttä koskevia tapauksia. ALDF esimerkiksi edustaa laiminlyötyä ja julmuuksia kokenutta Justice-hevosta. Nonhuman Rights Project -järjestö puolestaan edustaa Happy-elefanttia eläimen vangitsemisen laillisuutta koskevassa tapauksessa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka