Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronavirukselle altistunut presidentti Niinistö välttää kontakteja viikonlopun ajan

Koronavirukselle altistunut presidentti Sauli Niinistö välttää kontakteja viikonlopun yli, ja tilannetta katsotaan ensi viikon alussa, kerrotaan presidentin kansliasta STT:lle.

Niinistö altistui koronavirukselle Malmön kansainvälisessä holokaustifoorumissa keskiviikkona, kun hän keskusteli Latvian presidentin Egils Levitsin kanssa aamiaisella. Presidentti Levits todettiin myöhemmin koronapositiiviseksi.

Presidentin kanslia tiedotti Niinistön korona-altistumisesta torstaina. Kanslia kertoi tuolloin, että Niinistö jää omaehtoiseen karanteeniin varmuuden vuoksi ja hänet testataan koronaviruksen varalta.

Viron presidentin Alar Karisin ensivierailu Suomeen peruuntui Niinistön korona-altistumisen vuoksi. Presidenttien oli määrä tavata torstaina Helsingissä.

Presidentin kansliasta kerrottiin torstaina STT:lle, että uusi vierailuajankohta pyritään sopimaan niin pian kuin mahdollista.

Niinistö on saanut kaksi annosta koronarokotetta.