Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Rakennusteollisuus: Rakentamisen suhdanne on kääntynyt vauhdilla paremmaksi

Rakennusteollisuuden mukaan vauhdittajana on asuntotuotanto, joka on noussut jälleen ennätystasolle. Mikko Stig / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Rakentamisen suhdannetilanne on kääntynyt nopeasti paremmaksi, kertoo Rakennusteollisuus RT. Etujärjestö ennustaa, että rakentaminen lisääntyy tänä ja ensi vuonna reilun prosentin tai kaksi. Viime vuonna rakentaminen supistui neljä prosenttia.

Rakennusteollisuuden mukaan vauhdittajana on asuntotuotanto, joka on noussut jälleen ennätystasolle. Järjestö arvioi, että asuntoaloituksia kertyy tänä vuonna 44 000, mikä ylittää neljänneksellä pitkän aikavälin keskimääräisen tarpeen.

– Käänne rakentamisen näkymissä on ollut nopea. Aiempi epävarmuus ja heikko kysyntä on kääntynyt huoleen kovasta kustannuskehityksestä sekä materiaalien ja työvoiman saatavuudesta, sanoo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo tiedotteessa.

Omakotitalorakentaminen on saanut koronapandemiasta voimakkaan piristysruiskeen. Aloituksia on 17 prosenttia viimevuotista enemmän.

Kerrostalorakentamisessa vuokra-asuntotuotanto vähenee, mutta omistusasuntojen osuus kasvaa.

– Asuntorakentaminen on nyt lähihistorian ennätystasolla, mutta Suomen asuntomarkkinoiden tilanne on vakaa. Korkeat tuotantomäärät vastaavat vähäiseen myynnissä olevien uusien asuntojen tarjontaan ja kovaan kysyntään. Asuntotuotanto hidastuu vähitellen ensi vuodesta alkaen, Vihmo arvioi.

Heilahtelut lasku- ja noususuhdanteissa ovat suuria

Vihmon mukaan Suomessa rakentamisen määrä kehittyy muihin Pohjoismaihin verrattuna ääripäiden kautta. Heilahtelut lasku- ja noususuhdanteissa ovat meillä isompia.

– Rakentamisen voimakas suhdannevaihtelu ei ole hyväksi kansantaloudelle eikä rakentamiselle. Rakentamiselle pitäisi luoda entistä ennakoitavampi toimintaympäristö pitkäjänteisillä infrahankkeilla, sujuvalla kaavoituksella ja sääntelyn johdonmukaisuudella, Vihmo vaatii.

Hänen mukaansa se tasoittaisi suhdannevaihteluita ja tukisi riittävää asuntotuotantoa pitkällä aikavälillä. Sillä voitaisiin välttää myös tänä vuonna nähdyn kaltaisia kustannuspiikkejä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka