Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Saksalaismerkit korostuvat hinaustilastoissa – kolaritilastoissa tilanne on kuitenkin päinvastainen

Justus Vento

Eniten teiden varsilta hinatut automerkit ovat POP Vakuutuksen tekemän tutkimuksen mukaan BMW, Mercedes-Benz, Citroen ja Audi. Tutkimuksessa hinausmääriä tarkasteltiin kolmen vuoden ajalta.

Tutkimuksessa selvisi, että suurin osa hinauksista johtuu teknisistä vioista. Onnettomuudet ovat lopulta harvinaisia, vaikka tässäkin on merkkikohtaisia eroja: Toyotan kohdalla peräti viidesosa hinauksista johtuu kolarista. Onnettomuuksiin joutui puolestaan vähiten Saabeja, Citikoita, Audeja ja Bemareita.

Sukupuolijakauma hinausvahingoissa ei ole dramaattinen. Naisille niitä kuitenkin sattui 15 prosenttia miehiä enemmän.

Yleisin syy hinaukselle on moottorivika. Hinatuista Audeista peräti 40 prosenttia kärsi moottoriviasta. Toinen yleinen syy on starttimoottorin vika.

Tutkimuksessa ei ole suhteutettu autoilla ajettuja kilometrejä merkkikohtaisesti. Osalla merkeistä on siis voitu ajaa huomattavasti enemmän suhteutettuna autojen määrään.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka