Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Japanin parlamentti äänesti Fumio Kishidan pääministeriksi – politiikan suuntaan ei odoteta suurta muutosta uuden hallituksen myötä

Japanin parlamentti on hyväksynyt äänestyksessään Fumio Kishidan valinnan maan uudeksi pääministeriksi.

Liberaalidemokraattinen puolue äänesti Kishidan puolueen johtoon viime viikolla.

Entistä ulkoministeriä on luonnehdittu politiikassa maltilliseksi keskitien kulkijaksi. Hänen ei odoteta muuttavan merkittävästi suuntaa hallituksen nykypolitiikasta.

Kishida julkisti valintansa varmistumisen jälkeen uuden hallituksensa, johon kuuluu sekä uusia kasvoja että edellisestä hallituksesta jatkavia ministereitä.

64-vuotias Kishida seuraa pääministerinä Yoshihide Sugaa, joka jätti pääministerin ja LDP:n johtajan tehtävät vain vuoden jälkeen.

Japanissa järjestetään parlamenttivaalit vielä tänä vuonna. Japanilaismedian tietojen mukaan vaalipäivä olisi lokakuun lopussa.

Liberaalidemokraattien odotetaan pysyvän vallassa myös vaalien jälkeen. Puolue saattaa kuitenkin menettää joitain paikkoja parlamentissa, sillä kansa on ollut tyytymätöntä hallituksen koronavirustoimiin.