Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Ex-huumeministeri Soininvaara: kannabista pitäisi myydä Alkossa – "En onnistunut muuttamaan Suomen huumepolitiikka, koska jänistin"

Vihreiden konkaripoliitikko Osmo Soininvaara antaisi huumekaupan valtion monopoliksi. Päivi Tuovinen
Tommi Salo

Tommi Salo

Vihreiden entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja Osmo Soininvaara ottaa blogissaan räväkästi kantaa kannabiskeskusteluun Suomessa.

Soininvaara kirjoittaa, että huumekauppa pitäisi antaa valtioiden monopoliksi ja verottaa sitä voimakkaasti. Hän muistuttaa The Economist -lehden sanomasta, jonka mukaan valtion monopoli romahduttaisi rikollisjärjestöjen tulot, kasvattaisi valtioiden tuloja eikä lisäisi huumeiden käyttöä.

"En osaa sanoa muista huumeista, minusta olisi aika ongelmallista myydä heroiinia valtion huumekaupassa, mutta vahvat argumentit puhuvat sen puolesta, että kannabista pitäisi myydä Suomessa Alkossa. Nykyiseltä kannabiksen täyskiellolta menee pohja pois, kun maa toisensa perään laillistaa kannabiksen. Nuoret vaihtavat mielipiteitä ja kokemuksia yli maan rajojen. Siksi nykyinen kannabispolitiikka on tuhoon tuomittu", Soininvaara avaa blogissaan.

Soininvaaran mukaan Suomen luonnossa kasvaa yksi korkeatasoinen huumekasvi, joka on kenen tahansa saatavilla.

"Siitä ei ole tullut sanottavaa ongelmaa juuri siksi, että se on kenen tahansa saatavilla eikä se siksi voi tuottaa suuria tuloja huumekauppiaille."

Soininvaara sanoo, että hänellä on huono omatunto ajastaan huumeasioista vastaavana ministerinä vuosina 2000–2002. Soininvaara kirjoittaa, ettei hän onnistunut muuttamaan Suomen huumepolitiikkaa kieltopolitiikasta haittojen vähentämisen suuntaan, vaikka tiesi sen järkeväksi.

"En onnistunut, koska jänistin tai koska en halunnut uhrata puolueeni menestystä tähän kiistanalaiseen ja tunteita herättävään asiaan", Soininvaara muotoilee blogissaan.

Hän kuitenkin muistuttaa saaneensa jotain myös aikaiseksi.

"Toin maahan korvaushoidon. Aina silloin tällöin joku mies tulee kadulla kiittämään minua henkensä pelastamisesta. He ovat entisiä heroinisteja, jotka pelastuivat elämälle korvaushoidon ansiosta. Kun aloitin huumeministerinä, Suomessa kuoli huumeisiin noin 200 ihmistä vuodessa ja kun lopetin, kuolleita oli vuodessa noin 30", Soininvaara kirjoittaa.

Erityisen hölmönä hän pitää käytön kriminalisointia, joka hyödyttää vain huumerikollisia. Soininvaaran mukaan se tekee ostajasta ja myyjästä kanssarikollisia ja estää ostajaa ilmiantamasta myyjää ja huumeriippuvaisia hankkiutumaan hoitoon.

Ex-huumeministeri korostaa, ettei hänellä ole varsinaisia kokemuksia kannabiksen käytöstä, mutta hän tuntee asiaa tilastojen valossa.

"Kannabis on kaikilla mittareilla harmittomampi huume kuin alkoholi, mutta se ei ole harmiton. Erityisesti lapset pitäisi varjella siltä. Näin ei nyt tapahdu, koska kannabiskauppa on säätelemätöntä."

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka