Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Hallitus aikoo esittää vapaaehtoisten päästökompensaatioiden rajaamista rahankeräyslain soveltamisalan ulkopuolelle

Päästökompensaatioiden parissa toimii muun muassa vihreiden entisen kansanedustajan Antero Vartian perustama Compensate-säätiö. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Hallitus aikoo esittää lakimuutosta, jolla vapaaehtoisten päästökompensaatioiden myyminen rajattaisiin rahankeräyslain soveltamisalan ulkopuolelle.

Lakiesityksen oli määrä antaa eduskunnalle torstaina, mutta käsittely valtioneuvoston istunnossa on siirtymässä ensi viikkoon budjettiriihen aikataulusta johtuen. STT:n tietojen mukaan hallituksen tavoitteena on, että rahankeräyslain muutos tulisi voimaan vielä tämän vuoden puolella.

Kaavaillun lakimuutoksen taustalla on Poliisihallituksen arpajaishallinnon tekemä laintulkinta. Arpajaishallinto on tulkinnut, että päästökompensaatio on vastikkeeton hyödyke, jonka myyminen edellyttäisi rahankeräyslupaa. Tämä on hankaloittanut esimerkiksi vihreiden entisen kansanedustajan Antero Vartian perustaman Compensate -säätiön ja lentoyhtiö Finnairin päästöhyvitystoimintaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

– Kotimaassa erikoinen ja poikkeuksellinen laintulkinta on ollut kuin käsijarru kasvullemme Suomessa ja samalla siitä on kärsinyt koko toimiala, sanoo Compensaten toimitusjohtaja Elina Kajosaari tiedotteessa.

Epäselvä odotustila

Kajosaari kertoo STT:lle, että epäselvä tilanne on vaikuttanut suoraan yritysten halukkuuteen tehdä päästökompensaatiota.

– Tämä on ollut koko toimialalle hyvin ikävät kaksi vuotta olla ikään kuin tauolla ja epäselvässä odotustilassa samalla, kun koko toimiala porskuttaa kansainvälisesti hyvin vahvasti eteenpäin.

Kajosaaren mukaan Compensatella on sovittuna useita uusia sopimuksia kotimaisten yritysten päästöjen hyvittämisestä. Näistä yrityksistä monet toimivat vähittäiskaupassa eli myyvät tuotteitaan kuluttajille. Sopimuksia on tarkoitus julkistaa syksyllä.

Ala kasvaa voimakkaasti

Compensaten mukaan sen palvelujen kautta on ohjattu hiilensidontaan 2,1 miljoonaa euroa kahden vuoden aikana. Käytännössä summalla on rahoitettu esimerkiksi metsien suojelua, metsitystä ja biohiilen sitomista maaperään eri puolilla maailmaa. Kajosaaren mukaan tavoitteena on, että summa kasvaa jatkossa "dramaattisesti".

Compensaten mukaan päästöjen vapaaehtoisten kompensaatioiden markkinat kasvoivat jo 320 miljoonaan euroon vuonna 2019. Yhtiön mukaan alan ennustetaan kasvavan jopa 15-kertaiseksi vuosikymmenen loppuun mennessä.

Kommentoi

Mainos: Kotkan Asunnot

Vuokra-asuntoja kaikkiin elämänvaiheisiin

Palvelut

Ruokapaikka