Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Armeija otti ohjat Guineassa – määräsi hajotetun hallituksen kokoontumaan

Länsi-Afrikan Guinea odottelee tulevaisuutensa suuntaa armeijan vallankaappauksen jälkeen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Länsi-Afrikan Guinea odottelee tulevaisuutensa suuntaa armeijan vallankaappauksen jälkeen. Joukot ovat määränneet hajotetun hallituksen ministerit ja maan muuta johtoa kokoontumaan ja ilmoittaneet, että osallistumisesta kieltäytyminen tulkitaan kapinoinniksi.

Köyhän ja epävakaan maan tilanne muuttui jälleen, kun armeija otti sunnuntaina kiinni presidentti Alpha Conden, ilmoitti purkavansa perustuslain ja asetti ulkonaliikkumiskiellon. Maarajat on suljettu, hallitus hajotettu ja korkea-arvoisiin pesteihin on nimetty armeijan edustajia. Alun perin myös ilmarajat suljettiin, mutta maanantaina armeija ilmoitti, että ilmarajat on avattu uudelleen.

Tyytymättömyys maassa on kasvanut viime kuukausina, kun koronaviruspandemia on kurittanut maan taloutta.

Condesta tuli maan ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti vuonna 2010, ja hänet valittiin tehtävään uudelleen viisi vuotta myöhemmin. Vuonna 2020 hän herätti raivoa runnoessaan läpi perustuslaillisia muutoksia, joiden ansiosta hän vältti kahden presidenttikauden ylärajan.

Guinean armeijan komentaja Mamady Doumbouya esiintyi sunnuntaina televisiossa maan lippuun kääriytyneenä. Hän syytti hallitusta korruptiosta ja kansalaisten oikeuksien polkemisesta sekä julisti uuden ajan koittaneen.

Köyhä ja epävakaa maa

Guinean 13 miljoonaa asukasta ovat maailman köyhimpien kansojen joukossa siitäkin huolimatta, että maassa on runsaasti mineraaleja, kultaa ja timantteja. Maan itsenäisyyden aikana sen historiassa ei juurikaan ole ollut rauhallisia ajanjaksoja.

Condea syytettiin viime vuosina autoritaarisesta otteesta. Kymmeniä ihmisiä tapettiin perustuslain muutoksia vastustavissa mielenosoituksissa, ja lisäksi satoja ihmisiä otettiin kiinni.

Conden perustuslain muutoksia vastustanutta kampanjaa vetänyt kattojärjestö FNDC on ilmoittanut, että vangitut jäsenet vapautetaan maanantaina.

Conden hallinnon päättyminen sai jotkut juhlimaan pääkaupungissa Conakryssa erityisesti oppositiota tukevilla alueilla.

Ulkovallat ovat vedonneet Guinean rauhan puolesta ja väkivaltaa vastaan. Esimerkiksi Afrikan unioni ja YK ovat vaatineet Conden vapauttamista ja EU sekä Guinean entinen siirtomaaisäntä Ranska ovat tuominneet vallankaappauksen. Lisäksi Länsi-Afrikan talousjärjestö Ecowas on uhannut Guineaa pakotteilla, jos perustuslakia ei kunnioiteta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka