Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

DNA:n uudeksi toimitusjohtajaksi Jussi Tolvanen

Tietoliikenneyhtiö DNA:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jussi Tolvanen, joka siirtyy tehtävään lokakuussa Microsoft Oy :n toimitusjohtajan paikalta.

DNA:n toimitusjohtajan paikan jättää Jukka Leinonen, joka siirtyy muutoksen yhteydessä täysipäiväisesti Telenor -konsernin Nordic Clusterin vetäjäksi. Samalla hänestä tulee DNA:n hallituksen puheenjohtaja osana rooliaan Telenorin pohjoismaisen toiminnan vetäjänä.

Tolvanen on aiemmin työskennellyt muun muassa Avanade Finlandin toimitusjohtajana ja erilaisissa johtotehtävissä Fujitsulla ja Hewlett-Packardilla .

DNA on yksi Suomen suurista tietoliikenneyhtiöistä, jolla on noin 3,6 miljoonaa liittymäasiakasta. DNA ostettiin vuonna 2019 osaksi norjalaista Telenor-konsernia.