Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lintilä: Kustannustuesta viides ja suppeampi kierros eniten kärsineille aloille

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan kyseessä on aiempia kierroksia huomattavasti suppeampi tukikokonaisuus. Irene Stachon / LEHTIKUVA

STT

Koronasta kärsineille yrityksille suunnatusta kustannustuesta on tulossa viides kierros.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan kyseessä on aiempia kierroksia huomattavasti suppeampi tukikokonaisuus, joka kohdentuu koronarajoituksista eniten kärsineille aloille. Näitä ovat esimerkiksi ravintola- ja tapahtuma-alat.

– Yleensäkin ne sektorit, joissa ihmisten ostoskäyttäytyminen ei ole normaali vaan se johtuu vallitsevasta tilanteesta, Lintilä sanoi.

Asiasta taustatilaisuudessa toimittajille kertonut Lintilä arvioi, että kokonaisuudessa puhutaan noin 10–20 miljoonan tukisummasta, kun edellisellä, vielä käynnissä olevalla neloskierroksella on nyt jaettu noin 40 miljoonaa.

Lintilän mukaan tukikierroksen aikataulu ja muut yksityiskohdat ovat vielä auki.

– Mitään näitä ei ole käyty vielä läpi. Olen ainoastaan linjannut, että se tulee ja se tulee tällaisena kohdennettuna suppeammalle ryhmälle, Lintilä sanoi.

Lintilän mukaan pienten ja keskisuurten yritysten tilanne näyttää näitä aloja lukuun ottamatta verrattain hyvältä. Merkittävä haaste on kuitenkin työvoiman riittävyys, johon etsitään keinoja myös ensi viikon budjettiriihessä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka