Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lähes puolella miljoonalla suomalaisella kiinteistövero maksamatta – älä tee näin, jos maksat veron myöhässä

Viivästyskorko maksamattomalle verolle alkaa kertyä heti. Jussi Vehkasalo/Arkisto
Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Tänä vuonna 454 000 suomalaista on unohtanut maksaa kiinteistöveron ensimmäisen erän elokuussa, kertoo Verohallinto.

Kaikkiaan kiinteistöveroa jäi elokuussa maksamatta noin 85 miljoonan euron verran.

Ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta sanoo tiedotteessa, että kiinteistöveron eräpäivät unohtuvat suomalaisilta usein.

− Viivästyskorko maksamattomasta verosta alkaa kertyä heti eräpäivän umpeuduttua, ja kertynyt korko pitää lisätä myöhässä maksettavaan veroon. Ajantasaiset maksutiedot korkoineen ja tili- ja viitenumeroineen löytyvät OmaVerosta, Villman sanoo.

Villmanin mukaan kiinteistöveropäätöksen mukana tullutta alkuperäistä maksulappua ei kannata käyttää, jos veron maksaa myöhässä.

Kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä oli 6.8. Suurimmalla osalla kiinteistönomistajista eräpäivät ovat elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa. Maksueriä on kaksi silloin, jos kiinteistövero on 170 euroa tai enemmän.

Verohallinnolta vinkataan, että tulevia eräpäiviä silmällä pitäen kannattaa ottaa käyttöön e-lasku.

Tänä vuonna kiinteistöveroa maksaa noin 2,2 miljoonaa kiinteistönomistajaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka