Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Massiivinen infrastruktuuripaketti eteni Yhdysvaltain senaatissa

Äänestystulos vei presidentti Joe Bidenin ajaman paketin huomattavan esteen yli. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Massiivinen noin 1 000 miljardin dollarin (noin 850 miljardin euron) infrastruktuuripaketti meni lauantaina läpi Yhdysvaltain senaatissa paketin ensimmäisessä äänestyksessä, kertoivat useat yhdysvaltalaismediat.

Samalla äänestystulos tarkoittaa, että paketin mahdollisista muutosesityksistä ei enää keskustella senaatissa.

Paketin etenemisestä senaatissa äänestettiin äänin 67–27, kertoi muun muassa Hill verkkosivuillaan.

Republikaanien senaattoreista 18 äänesti demokraattien tavoin paketin etenemisen puolesta.

Paketin lopullisesta hyväksymisestä äänestetään myöhemmin, mutta äänestyksen tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu. Seuraava äänestyskierros voi koittaa vielä kuluvan viikonlopun aikana tai vasta ensi viikolla, kertoo uutiskanava CNN .

Infrastruktuuripaketti pääsi lauantaina merkittävän esteen yli

Lauantain äänestystulos vei presidentti Joe Bidenin ajaman infrastruktuuripaketin huomattavan esteen yli.

Pitkään neuvoteltu paketti toisi liittovaltion rahaa korjaamiseen ja rakentamiseen noin 550 miljardia dollaria (464 miljardia euroa) viiden vuoden aikana.

Presidentti Bidenin hallinnon alun perin esittämä paketti oli huomattavasti kunnianhimoisempi, koska siinä esitettiin jopa 2,6 biljoonan dollarin (2,2 biljoonan euron) laajuista panostusta. Pitkään jatkuneissa puolueiden yhteisissä neuvotteluissa paketti kuitenkin supistui noin neljännekseen alkuperäisestä.

Paketin läpimenoon tarvitaan 60 ääntä, eli ainakin kymmenen republikaanin kaikkien demokraattien lisäksi on tuettava sitä. Senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer uskoi etukäteen paketin menevän läpi, ja samaa uumoiltiin laajemminkin yhdysvaltalaismediassa.

Senaatin jälkeen paketti on hyväksyttävä vielä edustajainhuoneessa. Sielläkin tie on kivinen, sillä muun muassa osa demokraateista on sitä mieltä, että pakettia on karsittu aivan liikaa.

Kommentoi

Mainos: Kotkan Asunnot

Vuokra-asuntoja kaikkiin elämänvaiheisiin

Palvelut

Ruokapaikka