Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Rekka kaatui Ikean kohdalla Kehä III:lla – liikenne pysäytettiin noston ajaksi

Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Kehä III:lla lännestä itään Ikean kohdalla kaatui maanantaina aamupäivällä rekka kyljelleen oikeanpuoleiselle kaistalle.

Itä-Uudenmaan poliisi tviittasi asiasta kello 11 aikaan. Tuolloin vasen kaista veti normaalisti, mutta oikean kaistan liikenne oli pysähdyksissä. Poliisi ohjasi liikennettä paikan päällä.

– Liikenne joudutaan laittamaan noin tunnin päästä kokonaan pysähdyksiin, kun nosturi tulee nostamaan rekkaa. Voi siis aiheuttaa ruuhkia pidemmän aikaa, joten liikkumista Kehä III:lla kannattaa toistaiseksi välttää, kertoi poliisi myös päivityksessä.

Iltapäivällä puoli neljän aikaan poliisi kertoi Twitterissä, että rekan nosto-operaatio on ohi ja liikenne kulkee taas normaalisti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka