Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tanskalainen 22-vuotias YouTube-tähti Albert Dyrlund kuoli pudottuaan 200 metriä vuorelta Italian Alpeilla – oli kuvaamassa videota

Dyrlundin fanit ovat surreet tähteä sosiaalisessa mediassa. Kuvakaappaus/Albert Dyrlundin Instagram-tili
Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Tanskalainen tubettaja Albert Dyrlund, 22, kuoli pudottuaan 200 metriä kuvatessaan videota Italian Alpeilla, kertoo muun muassa Insider-lehti. Suomessa asiasta on kertonut aiemmin Ilta-Sanomat.

Nuori tubetähti oli ollut kuvaamassa videota Seceda-vuorella. Dyrlundia pelastamaan lähetettiin helikopteri, joka ei kuitenkaan saanut pelastettua häntä ajoissa.

Dyrlundin perhe vahvisti tämän kuoleman tanskalaisella TV2:lle.

– Olemme suuren surun vallassa, mutta haluaisin, että hänen faninsa tietävät, sanoi äiti Vibe Jørger Jensen medialle.

Kuolema tapahtui viime viikon keskiviikkona 28.7.

Dyrlund oli tunnettu Youtubessa ja Instagramissa jakamistaan musiikkivideoista ja sketseistä. Hänellä oli satoja tuhansia seuraajia ja tilaajia näillä alustoilla.

Vuonna 2018 Dyrlund tähditti palkittua komediaa Team Albertia.

Tähden fanit ovat surreet tätä sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Dyrlundin viimeiseksi jääneeseen Instagram-päivitykseen oli tullut maanantaina puoleen päivään mennessä yli 7800 kommenttia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka