Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Ruotsin hallituksen kohtalonhetket käsillä, edessä epäluottamuslauseesta äänestäminen

Pääministeri Stefan Löfvenin vähemmistöhallituksen luottamus on joutunut puntariin. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsissa kansanedustajat ovat kokoontuneet äänestämään pääministeri Stefan Löfvenin hallituksen kohtalosta. Sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen hallituksen odotetaan kaatuvan, sillä epäluottamusta kannattavilla neljällä puolueella on enemmistö valtiopäivien paikoista.

Hallituskriisin käynnistänyt vasemmistopuolue torjui eilen Löfvenin vuokrasääntelyn keventämistä koskevan kompromissiehdotuksen.

Epäluottamuslauseen hallitukselle on esittänyt ruotsidemokraatit, koska vasemmistopuolueen edustajamäärä ei riitä esityksen tekemiseen. Epäluottamusta tukevat myös porvariopposition maltillinen kokoomus ja kristillisdemokraatit.

Kiinteistönomistajille ja vuokralaisille sopisivat neuvottelut

Löfven ehdotti aiemmin yhdessä keskustapuolueen johtajan Annie Lööfin kanssa, että kiistan osapuolille eli vuokralaisten ja kiinteistönomistajien edustajille tarjottaisiin syyskuuhun asti aikaa neuvotella ratkaisu vuokrasääntelyn keventämisestä.

Vasemmistopuolueen mukaan neuvotteluasetelma olisi epäreilu, sillä kiinteistönomistajilla ei olisi mitään kannustinta tehdä myönnytyksiä vuokralaisille. Vasemmiston mukaan ehdotus uhkaa nostaa vuokria.

Vuokralaisyhdistys olisi ollut valmis hyväksymään Löfvenin ehdotuksen neuvotteluista tietyin ehdoin.

– Olemme saaneet kutsun (oikeusministeri) Morgan Johanssonilta tapaamiseen 30. kesäkuuta, ja me osallistumme siihen. Meidän mielestämme tämä on asia, jonka osapuolet voivat ratkaista, mutta tuolloin pöydällä eivät voi olla poliittiset ehdotukset, sanoi yhdistyksen puheenjohtaja Marie Linder.

Myös kiinteistönomistajia edustava Fastighetsägarna Sverige -järjestö ilmoitti osallistuvansa neuvotteluihin.

– On tärkeää, että saamme paremmin toimivat asuntomarkkinat ja enemmän asuntoja. Siinä vuokrien vapaa määrääminen uustuotannon yhteydessä on tärkeä uudistus, sanoi järjestön toimitusjohtaja Anders Holmestig lehdistötiedotteessa.

Vuokrasääntelyyn puuttuminen on kirjattu 73-kohtaiseen hallitussopimukseen, jonka nojalla keskusta ja liberaalit tukevat Löfvenin vähemmistöhallitusta.

Uusia asuntoja koskevien vuokrien määräytymisen uudistamisesta ei ole vielä olemassa hallituksen esitystä vaan vasta mietintö, joka on lausuntokierroksella.

Kaksi vaihtoehtoa

Jos hallitus saa epäluottamuslauseen, Löfvenillä on viikko aikaa valita kahden vaihtoehdon välillä.

Niin sanotuilla puhemieskierroksilla aletaan valtiopäivien puhemiehen johdolla kartoittaa, kenelle löytyisi tukea uutena pääministerinä. Neuvottelujen tulos voi hyvin olla se, että Löfven jatkaa pääministerinä. Edelliset hallitusneuvottelut Ruotsissa olivat hyvin vaikeat, ja hallitus saatiin kasaan vasta 134 päivän tuumaamisen jälkeen.

Puhemieskierrosten aikana Löfvenin hallitus jatkaa toimitusministeristönä rajoitetuin valtuuksin, mikä voisi vaikeuttaa esimerkiksi koronapandemian hoitamista.

Toisessa vaihtoehdossa Löfven määrää maahan ennenaikaiset vaalit. Tuolloin hän luonnollisesti jatkaa normaalisti pääministerinä vaaleihin saakka. Hallituspuolueista ainakaan ympäristöpuolue ja liberaalit eivät halua ennenaikaisia vaaleja, koska niiden kannatus on alamäessä.

Vasemmistopuolueen puheenjohtajalla Nooshi Dadgostarilla ei ollut epäilyksiä sen suhteen, mitä tulee tapahtumaan.

– Vastaus on todella yksinkertainen: saamme uuden Löfvenin johtaman hallituksen, mutta ilman vuokrasääntelyyn puuttumista ja markkinavetoisia vuokria.

Ruotsin valtiopäivien istunto, jonka kuluessa Löfvenin hallituksen luottamuksesta äänestetään, alkaa kello 11 Suomen aikaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka