Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Bidenin ja Putinin tapaaminen oli rutiinia, mutta Yhdysvallat halusi tuoda tiukan viestin siitä, ettei demokraattisten instituutioiden häiritseminen käy

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ja hänen venäläiskollegansa Vladimir Putinin tapaaminen oli varsinkin Bidenille rutiinia, jossa asioita alettiin panna järjestykseen Donald Trumpin kauden jälkeen, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola STT:lle.

– Bidenilla Euroopan-vierailun pääpaino oli G7:ssa, EU:ssa ja Natossa. Samalla hän halusi osoittaa Venäjälle, että Yhdysvalloilla on jotain sellaista, mitä Venäjällä ei ole, eli laajasti liittolaisia, Aaltola sanoi.

– Saavutettiin ehkä sellainen asialistan rajaaminen kummallekin osapuolelle oleellisiin asioihin. Toisaalta myös se, mistä asioista oltiin eri mieltä, tuli selvästi esille.

Aaltolan mukaan tilaisuuden formaattikin oli tarkoituksella huolellisesti rajattu ja karsittu.

– Siihen ei haluttu draamaa, joka olisi ennakoimatonta. Asiat hoidettiin, tapaaminen hoidettiin ja kumpikin sai tuotua omaa näkökulmaansa esille omissa lehdistötilaisuuksissaan.

"Tiukka viesti demokratian koskemattomuudesta"

Aaltolan mukaan oli myös selvää, että Biden halusi viedä Putinille selväsanaisen viestin siitä, ettei Yhdysvaltain demokraattisten instituutioiden häiritsemistä suvaita.

– Se oli rajan palauttamista sen suhteen, että Yhdysvaltain demokratian häiritseminen ei ole soveliasta ja siihen puututaan. Ja varmasti se viesti oli tiukempi kuin mitä se oli Barack Obaman aikana. Selkeästi haluttiin asettaa rajoja.

Aaltolan mukaan Putinin tapaaminen sujui Bidenilta valtiomiesmäisessä hengessä. Biden halusi osoittaa, että hän on ajassa kiinni ja valmis tarttumaan hetkeen. Samaan aikaan oli jo ennakolta selvää, ettei Genevessä tulla tekemään suuria poliittisia läpimurtoja.

– Se oli myös rajojen palauttamista sen jälkeen, kun sisä- ja ulkopolitiikka olivat menneet Venäjän-suhteissa vähän solmuun. Sen lisäksi saatiin aikaan joitakin aika pieniä sopimuksia, kuten lähettiläiden palauttaminen.