Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Matka- ja tapahtumajärjestäjät houkutelleet kuluttajia peruutusehtojen joustoilla epävarmana korona-aikana

Kuluttajia on rohkaistu tekemään varauksia epävarmasta tilanteesta huolimatta. / LEHTIKUVA

Pertti Mattila / STT

Onko kuluttajalla oikeus saada rahansa takaisin, jos hän peruuttaa koronatartunnan tai -karanteenin vuoksi jo maksamansa matkan, hotellimajoituksen tai pääsylipun tapahtumaan? Kysymykseen vastaa erityisasiantuntija Annina Huolman Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV).

– Voi olla että karanteeni muodostaa tilanteen, jossa ehto, jonka mukaan ei saa peruuttaa maksutta esimerkiksi matkaa, saattaa muodostua kohtuuttomaksi. Mutta tuo on aina tapauskohtaista arviointia, jonka tekee kotimaan asioissa viime kädessä kuluttajariitalautakunta.

– Rahojen takaisin saaminen riippuu sopimusehdoista eli varaus- ja peruutusehdoista. Joissakin tapauksissa niissä sallitaan kuluttajalle peruutuksen tekeminen.

– Kun kyse on kuluttajan itse tekemästä peruutuksesta eikä ostettu palvelu ole matkapaketti, lähtökohta on, että kuluttajalla ei ole oikeutta saada rahojaan takaisin.

Onko korona-aika vaikuttanut ehtoihin, joilla palveluja tai tapahtumien lippuja myydään?

– Kyllä nyt pandemian aikana on näkynyt, että on tarjottu mahdollisuutta joustaviin varauksiin. Palveluja on saanut esimerkiksi siirtää toiseen ajankohtaan tai tehdä peruutus ilman kuluja. Näin on yritetty rohkaista kuluttajia tekemään varauksia epävarmasta tilanteesta huolimatta.

Missä matkapaketti ja itse ostettu matka eroavat kuluttajan rahojen takaisin saamisen kannalta?

– Kuluttajalla on matkapaketteja koskevan lain mukaan aina mahdollisuus peruuttaa matka, mutta hän ei välttämättä saa tehtyä sitä kuluitta. Ei lainsäädännössä sinänsä todeta, että matkapaketin ostaneen karanteeni vaikuttaisi peruutusoikeuteen. Myöskään kuluttajan oma sairastuminen ei oikeuta häntä peruuttamaan matkapakettia ilman kuluja. Se, saako rahansa kokonaan takaisin, riippuu myös siitä onko henkilöllä matkavakuutus, joka kattaa peruutuskulut.

Mitä voi ja kannattaa tehdä, jos ei pääse sopuun ostamansa palvelun myyjän kanssa peruutusehdoista?

– Kannattaa ensin olla yhteydessä KKV:n kuluttajaneuvojaan. Jos kiistaa ei saada tuota kautta soviteltua, riita-asian voi viedä kuluttajariitalautakuntaan. EU-alueella rajat ylittävissä kiistoissa on mahdollisuus kääntyä Euroopan kuluttajakeskuksen puoleen.

Ovatko peruutusehdot Suomen sisällä tai kansainvälisesti johdonmukaisia, vai onko käytäntö kirjava?

– Kyllä ehdoissa on kuluttajan kannalta paljon vaihtelua.

Onko korona-aika aiheuttanut epätietoisuutta sikäli, että KKV:lle tulisi kuluttajilta tavanomaista enemmän kyselyjä tai valituksia maksujen palauttamisesta?

– Erityisesti viime vuonna se näkyi suuresti. Kuluttajaneuvontaan tuli paljon yhteydenottoja. Ne ovat liittyneet myös rahojen palauttamisen viipeisiin. Viestimme on, että eivät kuluttajat saa joutua odottamaan poikkeustilanteessakaan kuukausitolkulla rahojen palautuksia.

Onko jotain yleistä ohjetta siihen, miten palvelujen osto kannattaa maksaa?

– Jos omistaa luottokortin, palvelu kannattaa ostaa sillä. Näin saa lisäsuojaa. Jos palvelun tarjoaja ei palauta maksettuja rahoja, tai ei palauta niitä kohtuullisessa ajassa, kuluttaja voi kääntyä luottokortin myöntäneen pankin puoleen. Rahansa voi saada sitä kautta nopeastikin takaisin.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka