Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

HS: Perussuomalaisten ehdokkaat saaneet koko maassa yli kaksi kertaa niin paljon rikossyytteitä kuin yhdenkään muun ison puolueen ehdokkaat

HS:n selvityksessä käytiin läpi vuoden 2017 ja tämän vuoden kuntavaaliehdokkaiden saamat syytteet. -Riikka Seppälä Silja-Riikka Seppälä / LEHTIKUVA

STT

Perussuomalaisten tämän vuoden kuntavaaliehdokkaat ovat saaneet rikossyytteitä yli kaksi kertaa niin paljon kuin yhdenkään muun ison puolueen ehdokkaat, ilmenee Helsingin Sanomien selvityksestä. Selvityksessä käytiin läpi vuoden 2017 ja tämän vuoden kuntavaaliehdokkaiden saamat syytteet.

Mukana olivat tuoreiksi katsottavat syytteet, jotka oli nostettu viisi vuotta ennen vaalivuotta tai sen aikana.

Selvityksen mukaan 8,2 prosenttia tämän vuoden vaaleissa ehdolla olevista perussuomalaisista on saanut yhden tai useamman syytteen vuosina 2016–2021. Vuoden 2017 kuntavaalien alla syytteiden saaneiden osuus oli 9 prosenttia.

Toiseksi eniten oikeuden eteen ovat joutuneet vasemmistoliiton ehdokkaat, joista yhden tai useamman syytteen oli saanut 4,1 prosenttia ehdokkaista tämän vuoden kuntavaaleissa ja 4,4 prosenttia vuonna 2017. Kolmantena on kokoomus, jossa vastaavat luvut ovat 3,2 prosenttia tänä vuonna ja 3,7 prosenttia vuonna 2017.

Vähiten syytteitä ovat saaneet RKP:n ja vihreiden ehdokkaat. Tänä vuonna ehdolla olevista vihreistä noin kaksi prosenttia on saanut syytteen. RKP oli selvityksen puolueista ainoa, jonka ehdokkailla on tulevissa kuntavaaleissa suhteellisesti enemmän syytetaustaa kuin vuoden 2017 kuntavaaleissa. Yhden tai useamman syytteen on saanut tämän vuoden kuntavaalien alla 2,1 prosenttia, kun vuonna 2017 osuus oli 1,7 prosenttia.

Kaikista isojen puolueiden ehdokkaista keskimäärin 3,7 prosenttia on saanut syytteen tai useita.

HS:n mukaan kuntavaaliehdokas on joutunut oikeuden eteen todennäköisimmin pahoinpitelystä syytettynä. Toiseksi yleisin syy ovat törkeät rattijuoppoudet.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka