Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

SK: Vihreiden kuntavaaliehdokasta epäillään romanialaisnaisten parituksesta

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoi Twitterissä, että vihreät lopettaa kaiken kampanjoinnin kyseisen ehdokkaan puolesta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Tamperelaista vihreiden kuntavaaliehdokasta epäillään romanialaisten naisten laajamittaisesta parituksesta, kertoo Suomen Kuvalehti .

Epäilty toiminta on tapahtunut vuosina 2019–2021, lehti uutisoi. Miehen epäillään järjestäneen Suomeen noin kymmenen romanialaisnaista esiintymällä näiden työnantajana tai poikaystävänä. Hän oli lehden tietojen mukaan esimerkiksi kirjoittanut naisille tekaistuja työsopimuksia. Hänen myös epäillään vuokranneen naisille asuntoja ympäri Suomea prostituution harjoittamista varten.

Palkkioksi miehen epäillään saaneen ainakin ilmaisia seksipalveluja.

Parittaminen on Suomessa laitonta. Epäilty ei omasta mielestään ole syyllistynyt paritukseen. Hän sanoo SK:lle auttaneensa vain naisia maahantulossa ja kiistää saaneensa seksipalveluja vastineeksi palveluistaan.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo sanoi Twitterissä , että vihreät lopettaa kaiken kampanjoinnin kyseisen ehdokkaan puolesta. Tässä vaiheessa ehdokasta ei enää voi poistaa listalta.

– On käynyt ilmi, että Tampereella vihreiden ehdokasta tutkitaan paritukseen liittyvästä rikoksesta. Olen järkyttynyt, sillä kyse on ihmisarvoa loukkaavasta toiminnasta. Henkilö on salannut asian puolueelta. Häntä ei olisi asetettu ehdolle, jos asia olisi ollut tiedossa, Ohisalo sanoi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka