Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Naantalilaiseen hevostalliin liittyviä epäiltyjä esitetään vangittavaksi

Teot olisivat tapahtuneet lehden mukaan kymmenen vuoden aikana. RONI LEHTI / LEHTIKUVA

STT

Lounais-Suomen poliisin esitutkinta naantalilaiseen hevostalliin liittyvässä rikosasiassa etenee. Poliisi on kuullut kahta epäiltyä ja heitä esitetään vangittavaksi perjantaina, Lounais-Suomen poliisi kertoo Twitterissä .

Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Turun Sanomien tietojen mukaan kymmeniä 12–20-vuotiaita tyttöjä tai nuoria naisia olisi joutunut eriasteisten seksuaalitekojen kohteiksi naantalilaisella hevostallilla. Teot olisivat tapahtuneet lehden mukaan kymmenen vuoden aikana.

Tapahtumat on lehden mukaan pitänyt piilossa se, että pariskunta on pelotellut tytöt ja heidän läheisensä hiljaisiksi muun muassa uhkailulla.

SR Tallin pitäjät ovat TS:n mukaan teettäneet tytöillä raskasta työtä ja vaatineet heitä lyömään hevosia.

Omistajapariskunnan naisosapuoli kiisti väitteet STT:lle tiistaina.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka