Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Skotlannissa seurataan ääntenlaskun etenemistä – SNP:n toiveet enemmistöstä hiipuvat

Alueparlamenttivaaleissa mitataan kansan suosiota SNP:n suunnitelmalle uudesta itsenäisyyskansanäänestyksestä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Skotlannissa toinen ääntenlaskupäivä jatkuu jännittävänä erityisesti kansallispuolue SNP:lle. Britannian yleisradioyhtiö BBC :n ennusteet kertoivat Suomen aikaa lauantaina iltayhdeksän aikoihin, että SNP on ottamassa neljännen peräkkäisen voittonsa alueparlamenttivaaleissa. Vaikka SNP pitää kiinni suurimman puolueen asemasta, ei sille povata silti enemmistöä.

Iltayhdeksän aikoihin SNP:llä oli varmistuneita paikkoja koossa 63 ja BBC:n ennusteiden mukaan lukema olisi jäämässä myös puolueen lopulliseksi saldoksi. Yhteensä paikkoja on jaossa 129, eli enemmistö parlamentissa edellyttää 65:tä paikkaa.

Toisiksi eniten paikkoja on ennusteen mukaan saamassa konservatiivipuolue, jolle povataan 31:tä paikkaa. Kolmanneksi eniten paikkoja olisi menossa työväenpuolue Labourille, kaikkiaan 22.

Jos BBC:n ennusteista uupuvien paikkojen haaliminen vielä jollain tapaa onnistuisi, kyseessä olisi ensimmäinen kerta sitten vuoden 2011, kun SNP saa vaaleissa enemmistön parlamenttiin.

BBC kertoi kuitenkin jo alkuillasta, että äänestysasiantuntija professori John Curtice on arvioinut, ettei SNP:llä olisi enää tietä enemmistöasemaan pääsemiseksi.

Parlamenttiin enemmistö itsenäisyyttä kannattavia

Britanniassa käytiin torstaina useita vaaleja. Pääministeri Boris Johnsonin konservatiivipuolue on suoriutunut vahvasti ja jopa vei perinteisesti työväenpuolueelle kuuluneen paikan täytevaalissa. Suurin kiinnostus kohdistuu kuitenkin Skotlantiin, jossa alueparlamenttivaaleissa mitataan myös kansan suosiota SNP:n suunnitelmalle uudesta itsenäisyyskansanäänestyksestä.

Skotlannin pääministeri ja SNP:n johtaja Nicola Sturgeon arvioi Suomen aikaa lauantai-iltana, että alueparlamenttiin vaikuttaa kaikesta huolimatta tulevan enemmistö Skotlannin itsenäisyyttä kannattavia.

– Näyttää siltä, että Skotlannin parlamenttiin on ilman epäilystä tulossa itsenäisyyttä kannattava enemmistö, Sturgeon sanoi Sky Newsille.

SNP:n johtoon kuuluva John Sweeney kertoi lauantaiaamuna BBC:n Radio 4 -kanavalle uskovansa niin ikään, että skottiparlamenttiin syntyy enemmistö ihmisistä, jotka ovat sitoutuneet itsenäisyyskansanäänestykseen.

SNP:n lisäksi uutta äänestystä kannattavat Skotlannin vihreät, joiden alueparlamenttisaaliiksi BBC ennustaa yhdeksää paikkaa.

Sturgeon: Kansanäänestyksen estämiselle ei perusteita

Pääministeri Johnson sanoi Daily Telegraphin haastattelussa, että hän ei nykytilanteessa sallisi kansanäänestystä, vaikka SNP saisikin enemmistön paikoista. Pääministerin mukaan kansanäänestyksen järjestäminen olisi vastuutonta eikä sille ole tällä hetkellä perusteita.

Lauantaina SNP:n Sturgeon sanoi, ettei itsenäisyyttä käsittelevän kansanäänestyksen estämiselle ole perusteita.

– Sille ei ole yksinkertaisesti minkäänlaista demokraattista oikeutusta, että Boris Johnson tai kukaan muukaan pyrkisi estämään skotlantilaisten oikeutta valita oma tulevaisuutensa, Sturgeon sanoi.

Sturgeon on aiemmin painottanut, että hän järjestää vain laillisen kansanäänestyksen, joka pidettäisiin koronaviruspandemiakriisin päätyttyä aikaisintaan vuonna 2024.

SNP haluaa myös liittää itsenäisen Skotlannin Euroopan unioniin. Skotit äänestivät EU:ssa pysymisen puolesta vuoden 2016 kansanäänestyksessä.

Edellinen kansanäänestys Skotlannin itsenäistymisestä järjestettiin vuonna 2014, ja tuolloin 55 prosenttia oli kielteisellä kannalla. Viimeaikaisten kyselyiden perusteella vastustajat olisivat jälleen enemmistössä, jos kansanäänestys järjestettäisiin heti.

Labour pitää kiinni valta-asemastaan Walesissa

Brittimediassa "supertorstaiksi" nimettynä vaalipäivänä äänestettiin Skotlannin lisäksi alueparlamentista myös Walesissa.

Walesin alueparlamenttivaalien lopulliset tulokset julkistettiin lauantaina ja työväenpuolue Labour pysyy BBC :n mukaan vallassa seuraavat viisi vuotta. Labour sai tasan puolet kaikista 60:stä jaossa olleesta paikasta.

Puolue on ollut BBC:n mukaan vallassa aina vuodesta 1999, jolloin Walesin parlamentti perustettiin. Labour on vienyt aiemminkin puolet parlamenttipaikoista, mutta sen ei ole onnistunut kertaakaan saada enemmistöä.

Seuraavaksi eniten paikkoja saivat konservatiivit, joille herkesi 16 paikkaa, ja Walesin itsenäisyyttä ajava Plaid Cymru, joka sai kaikkiaan 13 paikkaa. Kolmen suurimman jälkeen paikkoja oli jäljellä enää yksi ja se meni liberaalidemokraateille.

Kommentoi

Mainos: Kotkan Asunnot

Vuokra-asuntoja kaikkiin elämänvaiheisiin

Palvelut

Ruokapaikka