Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

HBL: Pohjola-Nordenin väärinkäytöksistä epäilty pääsihteeri irtisanoutui

Oksasen epäillään käyttäneen väärin noin 80  000 euroa Pohjola-Nordenin varoja. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Pohjola-Nordenin pääsihteeri Michael Oksanen eroaa tehtävästään, kertoi Hufvudstadsbladet lauantaina. Lehti kertoi aiemmin, että Oksasen epäillään käyttäneen väärin noin 80 000 euroa yhdistyksen varoja.

Oksanen sanoo lehden mukaan tehneensä virheitä ja olevansa niistä pahoillaan. Pohjoismaista yhteistyötä edistävä Pohjola-Norden aloitti maaliskuussa erityistilintarkastuksen rahankäytöstä. Järjestö harkitsee parhaillaan, tulisiko Oksasesta tehdä rikosilmoitus.

Oksasen epäillään muun muassa nostaneen perusteettomia kilometrikorvauksia ja ottaneen itselleen autoedun ilman työnantajan lupaa.

Pohjola-Nordenin liittohallitus päätti perjantaina, että sillä on perusteet purkaa Oksasen työsopimus. Oksaselle haluttiin kuitenkin ensin antaa mahdollisuus tulla kuulluksi asiassa. Samalla yhdistys päätti alkaa etsiä uutta pääsihteeriä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka