Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pori Jazz -festivaali peruuntuu koronatilanteen vuoksi

Myös Pori Jazz -festivaali on päätetty perua tulevalta kesältä. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis / STT

Tulevan kesän Pori Jazz -festivaali perutaan koronatilanteen vuoksi, kertoo festivaalijärjestäjä tiedotteessaan. Pori Jazzin taustayhdistys järjestää kuitenkin heinäkuussa kolmipäiväisen konserttitapahtuman Pori Jazz soi taas.

Festivaalijärjestäjän mukaan kesän yleisötapahtumia koskevista linjauksista oli toistaiseksi tarjolla niin vähän konkreettista tietoa, ettei yhdeksänpäiväisen ja kokonaisuudessaan satojatuhansia kävijöitä keräävän festivaalin suunnittelu ja valmistelu ollut mahdollista.

Pori Jazziin myydyt pääsyliput käyvät sellaisenaan kesän 2022 festivaalilla. Myös vuodelta 2020 säilytettyjä lippuja voi käyttää vuoden 2022 Pori Jazzissa.

Pori Jazz ehti julkistaa tulevalle kesälle joukon esiintyjiä, joiden kanssa festivaali on aloittanut keskustelut esiintymisten siirtämisestä vuodelle 2022. Tavoitteena on, että mahdollisimman iso osa tälle vuodelle sovituista esiintymisistä pystytään toteuttamaan heinäkuussa 2022.

Pori Jazzia on järjestänyt riippumaton yhdistys Pori Jazz 66 ry vuodesta 1966 lähtien.

Aiemmin isojen kesäfestivaalien perumisesta ovat ilmoittaneet muun muassa Seinäjoen Provinssi, Joensuun Ilosaarirock, Turun Ruisrock ja Helsingin Flow-festivaali.

Toimitusjohtaja Miika Ranne jättää työnsä Pori Jazzissa

Pori Jazzin toimitusjohtaja Miika Ranne jättää tehtävänsä. Hänen työnsä festivaaliorganisaatiossa päättyy tänään 5. toukokuuta.

Organisaatiomuutos ei vaikuta Pori Jazzin ensi kesää koskeviin suunnitelmiin. Kesän tapahtumien ohjelmavalmistelusta vastaa taiteellinen johtaja Mikkomatti Aro.

Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistetään elokuussa. Pori Jazzissa työnsä päättävä Miika Ranne aikoo seuraavaksi keskittyä perheeseensä ja uuden opiskeluun.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka