Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Stockmannin alkuvuoden tulos tappiolla, korona söi yhä asiakasmääriä

Stockmannin mukaan koronapandemialla oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhä negatiivinen vaikutus liiketoimintaan, etenkin kivijalkamyymälöiden asiakasmääriin. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Tavarataloyhtiö Stockmannin liiketoiminta oli alkuvuonna tappiollista, mutta tappiot pienenivät hieman vuoden takaisesta. Tammi-maaliskuun oikaistu liiketulos oli –21,1 miljoonaa euroa, kun vastaava tulos vuotta aiemmin oli –26,7 miljoonaa euroa.

Stockmannin mukaan koronapandemialla oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhä negatiivinen vaikutus liiketoimintaan, etenkin kivijalkamyymälöiden asiakasmääriin. Yhtiön mukaan verkkokauppa kasvoi voimakkaasti, mutta se ei pystynyt täysin kompensoimaan koronan aiheuttamia haittoja.

– Kustannusten sopeuttamistoimet ja verkkokaupan vahva kasvu tasoittivat haasteellisen tilanteen vaikutusta, kommentoi toimitusjohtaja Jari Latvanen osavuosikatsauksessa.

Stockmannin liikevaihto supistui alkuvuonna 155,7 miljoonaan euroon. Vuoden takaisella vertailukaudella liikevaihto oli 168,4 miljoonaa euroa.

Helsingin käräjäoikeus hyväksyi Stockmannin saneerausohjelman helmikuussa. Saneerausohjelman mukaan Stockmannin tavaratalotoiminta jatkuu ja yhtiö myy tavaratalokiinteistönsä Helsingissä, Tallinnassa ja Riiassa. Lisäksi vaateketju Lindex jatkaa ohjelman mukaan osana Stockmann-konsernia.

Stockmannin mukaan saneerausohjelman toteutus etenee järjestelmällisesti. Yhtiö sanoo, että vuokrasopimusten uudelleenneuvottelujen tuloksena yhtiön vuokrasopimusvelat vähenivät merkittävästi ja kassatilanne on hyvä.

Stockmann ei edelleenkään anna tulosennustetta tälle vuodelle, koska koronapandemian vuoksi markkinanäkymä on yhä epäselvä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka