Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

IS: Microsoft Teamsissa pahoja ongelmia, THL:n webinaari epäonnistui ja työministerin tilaisuus siirtyi Skypeen

Teamsin ongelmat voivat haitata muun muassa etätöiden tekoa. Pekka Ruissalo
Anna Kivinen

Anna Kivinen

Microsoft Teams -kokousohjelmistossa on ollut tiistaina ongelmia, kertoo Ilta-Sanomat. Tämä voi haitata esimerkiksi etätöissä kotona olevien arkea.

Ilta-Sanomien mukaan Teams-käyttäjät ympäri maailman raportoivat Teamsin ongelmista Downdetector-palvelussa. Suomen lisäksi vikailmoituksia on tullut muun muassa Yhdysvalloista, Saudi-Arabista, Romaniasta, Brasiliasta, Tshekistä, Australiasta ja Tanskasta.

Ongelmat saattavat koskea Microsoftin palveluita laajemmaltikin. Myös Office 365 -ohjelmistosta on IS:n mukaan tehty paljon vikailmoituksia.

Microsoft on vahvistanut palvelun ongelmat Teamsin Twitter-tilillä. Yhtiö sanoo tutkivansa ongelmaa ja pyrkivänsä eristämään ongelman lähteen.

IS:n tietojen mukaan Suomessa muun muassa THL:n webinaari on epäonnistunut Teamsin ongelmien vuoksi. Työministerin tiedotustilaisuus siirrettiin puolestaan Skypeen, IS kirjoittaa.

Kommentoi

Mainos: Kotkan Asunnot

Vuokra-asuntoja kaikkiin elämänvaiheisiin

Palvelut

Ruokapaikka