Suomalainen molekyylidiagnostiikkayhtiö Mobidiag siirtyy yrityskaupassa amerikkalaisomistukseen. Mobidiag kertoo allekirjoittaneensa sopimuksen yhtiön koko osakekannan myymisestä yhdysvaltalaiselle Hologic -terveysteknologiayhtiölle.
Kauppahinta on noin 668 miljoonaa euroa. Summa koostuu noin 600 miljoonan euron käteismaksusta ja noin 68 miljoonan euron velkaosuudesta, Mobidiag kertoo.
Yksityisomisteinen Mobidiag kehittää ja valmistaa molekyylidiagnostisia laitteita ja testejä. Mobidiag pitää pääkonttoriaan Espoossa, ja sillä on tytäryhtiöt Ranskassa, Britanniassa ja Ruotsissa.
Mobidiag kehittää ja markkinoi pcr-pohjaisia testejä akuutteihin infektioihin, antibioottiresistanssin hallintaan ja terveydenhoitoon liittyviin infektioihin. Yhtiön mukaan sen automatisoidut testialustat mahdollistavat usean testikohteen yhtäaikaisen tunnistamisen.
Mobidiagin liikevaihto viime vuoden lopussa päättyneellä tilikaudella oli noin 35 miljoonaa euroa.
Yrityskaupan toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksyntää Suomessa ja Ranskassa. Kaupan odotetaan toteutuvan heinä-syyskuun aikana.
Yhdysvaltalainen Hologic on maailmanlaajuisesti toimiva diagnostiikkayhtiö, joka on listattu teknologiapörssi Nasdaqissa.