Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Rakennusala näyttää selviävän koronakriisistä maltillisella nuupahduksella, etujärjestö ennustaa

Rakentaminen supistui viime vuonna vain prosentin. Espoossa rakennettiin muun muassa Länsimetroa. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Mika-Matti Taskinen / STT

Rakentaminen supistuu Suomessa tämän vuonna kaksi prosenttia, mutta ensi vuonna laskusuhdanne näyttää taittuvan, edunvalvontajärjestö Rakennusteollisuus (RT) arvioi suhdannekatsauksessaan. Ensi vuodesta rakennusalalla odotetaan nollakasvun vuotta.

– Optimismi taloudessa ja sen myötä myös rakentamisessa kasvaa. Yritysten matalalle pudonnut luottamus ja laskeva lupakehitys pitävät rakentamisen näkymän kuitenkin toistaiseksi vaisuna, RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo sanoo tiedotteessa.

RT:n mukaan rakennusala on pysynyt koronakriisin aikana hyvin pinnalla esimerkiksi voimakkaan asuntorakentamisen sekä maa- ja vesirakentamiseen kohdistetun elvytyksen ansiosta. Rakentaminen supistui viime vuonna vain prosentin.

Kuluvana vuonna RT arvioi alan saavan vetoapua Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan kaltaisista suurista hankkeista, mutta esimerkiksi korjausrakentamisen puolella virustilanne aiheuttaa yhä epävarmuutta. Korjausrakentamiselle olisi taloyhtiöissä patoutunutta kysyntää, mutta pandemia voi hidastaa sekä taloyhtiöiden päätöksentekoa että rakentamisen aloittamista. Toimitilojen korjausrakentaminen puolestaan kärsii muun muassa vuokranmaksukyvyn horjumisesta ja toimitilojen ylitarjontatilanteesta.

Perusväylänpidon rahoitukseen odotetaan seuraavien vuosien ajaksi laskua, mikä enteilee laihempia vuosia maa- ja vesirakentamiselle.

RT arvioikin, että koronakriisin jälkeisessä elpymisvaiheessa rakentamisen eri lajit eriytyvät.

– Taloudessa on meneillään rakennemuutos, ja nähtäväksi jää, mille tasolle rakentamisen volyymi asettuu uudessa normaalissa, Vihmo sanoo.

Asuntotuotanto säilyy hyvällä tasolla

Rakennusteollisuus arvioi asuntorakentamisen pysyvän tänä vuonna hyvällä tasolla, vaikka se hidastuukin viime vuodesta kymmenen prosenttia. Asuntotuotanto ylsi viime vuonna odotusten vastaisesti lähes 41 000 asuntoon ja asuntokauppa kävi vilkkaana.

Tänä vuonna aloitetaan noin 37 000 asunnon rakennustyöt. Noin kymmenen prosentin pudotuksen arvioidaan jatkuvan myös ensi vuonna, jolloin aloitusmääräksi arvioidaan 34 000 asuntoa.

Toimitilarakentamisen ennakoidaan vähenevän tänä vuonna viisi prosenttia viime vuodesta. Toimitiloihin lukeutuvat sekä toimistot että liiketilat, joissa oleskelu ja asiointi ovat koronapandemian aikana vähentyneet huomattavasti.

RT:n arvioin mukaan ensi vuonna toimitilojen rakentaminen kuitenkin kääntyy pieneen kasvuun.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka