Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Eteläisessä Suomessa suurin osa HSL:n ja VR:n lähiliikenteen junavuoroista peruttu torstaina ja perjantaina– muutama lähijuna liikennöi, lähiliikenteen liput kelpaavat kaukoliikenteen junissa

Matkustajia kehotetaan käyttämään muita kulkuvälineitä. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Pääkaupunkiseudun ja eteläisen Suomen lähijunaliikenne on pääosin poikki torstaina ja perjantaina veturinkuljettajien lakon vuoksi.

VR tiedotti ensin, että mielenilmauksen vuoksi kaikki HSL:n ja VR:n lähiliikenteen junat on peruttu torstaina ja perjantaina. Myöhään keskiviikkoniltana VR kuitenkin tiedotti, että muutama lähijuna liikennöi myös lakon aikana. Liikenteessä ovat kaikki G-junat Riihimäen ja Lahden välillä sekä osa M- ja Z-junista.

VR:n mukaan kaikki lähiliikenteen liput käyvät lakkopäivinä kaukoliikenteen junissa lähiliikennealueella torstaina ja perjantaina. Kaukoliikennejunat pysähtyvät lähiliikenteen alueella Pasilassa, Tikkurilassa, Leppävaarassa, Karjaalla, Riihimäellä, Hämeenlinnassa, Toijalassa ja Lahdessa.

Rautatiealan Unioni kertoi keskiviikkona, että Helsingin veturinkuljettajien osaston ja Riihimäen veturinkuljettajien jäsenet eivät saavu seuraavien päivien työvuoroihinsa.

Sen sijaan kaikki kauko- ja tavarajunat ajetaan. VR kehottaa matkustajia käyttämään muita kulkuvälineitä.

HSL ei järjestä korvaavaa liikennettä, mutta vaihtoehtoisia bussiyhteyksiä on lisätty. HSL kehottaa ihmisiä välttämään matkustamista, jos se on mahdollista.

Ammattiliiton mukaan työtaistelutoimi on vastalause VR:n sopimusrikkomukselle sekä vakiintuneiden työehtojen yksipuoliselle muuttamiselle. Liiton mukaan VR voitti HSL-kilpailutuksen jättämällä alihintaisen tarjouksen luottaen siihen, että VR pystyy polkemaan työehtoja.

"Hintakomponenttia piti saada alas"

VR Groupin henkilöstöjohtaja Timo Koskinen myöntää, että ongelman taustalla on viime keväänä ratkennut HSL:n kilpailutus, jonka VR halusi voittaa. Kilpailutuksessa oli alkuun mukana useita kansainvälisiä toimijoita, joista lopulta vain yksi jätti tarjouksen, jota Koskisen arvion mukaan ei ollut jätetty "tosissaan".

– Meille selvisi, että hintakomponenttia pitää saada alas pärjätäksemme kilpailussa. Prosessin pisteytyksessä oli merkitystä enemmän hinnalla kuin muilla tekijöillä. Teimme tarjouksen ja haimme noin 15 prosentin alenemaa nykysopimukseen, Koskinen kertoo STT:lle.

Kilpailutuksen päätyttyä tarjoukset ovat tulleet julkisiksi.

– Kun tarjoukset ovat nyt julkisia, on ollut haastetta selittää henkilöstölle, miksi nyt joudutaan ajamaan sisään tehostamiselementtejä, kun hintaero toiseen (tarjoukseen) oli niin suuri, Koskinen sanoo.

VR: Mielenilmaus laiton

VR pitää veturinkuljettajien kahden päivän lakkoa laittomana mielenilmauksena.

– Harmillista ja valitettavaa, että jouduimme tähän pisteeseen menemään. Pidän tätä laittomana lakkona, koska meillä on työrauha päällä, Koskinen sanoo.

– Ajattelin, että tästä mennään vielä keskustelemalla läpi. En tiedä olenko yllättynyt, mutta pettynyt ja harmissani asiakkaiden näkövinkkelistä, Koskinen lisää.

Koskinen sanoi aiemmin VR:n tiedotteessa, että kaikki toteutettavat muutokset ovat työehtosopimuksen mukaisia, ketään ei irtisanota eikä kenenkään ansiotaso laske.

Lähijunat kulkevat pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi muun muassa Kirkkonummelle, Siuntioon, Keravalle, Järvenpäähän, Hyvinkäälle, Riihimäelle, Mäntsälään ja Lahteen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka