Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kireämpiä koronatoimia valmisteilla Husin alueelle, voimaan ilmeisesti torstaina

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on valmistelemassa päätöstä, joka merkitsee tiukempia koronatoimia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueelle, kertoi Etelä-Suomen avin ylijohtaja Merja Ekqvist tiistaina.

Kyse on tartuntalain pykälästä 58 d, joka koskee kaikkia asiakastiloja, jotka on tarkoitettu yli kymmenelle hengelle. Päätöksen mukaan näiden tilojen pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne mahdollistavat tosiasiallisen välimatkan pidon asiakkaille.

Pykälä koskee kaikkia julkisen ja yksityisen omistuksessa olevia yleisölle avoimia asiakaspalvelutiloja, jotka on tarkoitettu yli kymmenelle hengelle. Tällaisia ovat muun muassa kaupat, kuntosalit, isot kampaamot, apteekit ja terveysasemat.

Tavoitteena on, että avin päätös tulee voimaan torstaina.

"Siirretään vähän vastuuta asiakkaalta toiminnanharjoittajalle"

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositteli tiistaina, että päätös tartuntalain väliaikaisen 58 d -pykälän käytöstä tehdään pian.

Avin päätöksen jälkeen asiakaspalvelutilojen pitää ryhtyä tekemään kirjallista suunnitelmaa siitä, miten asiakkaat voivat pitää välimatkaa toisiinsa.

Keinot välimatkan säilyttämiseksi voivat olla vaihtelevia.

– Laissa on sanottu, että se voidaan tehdä asiakasmäärärajoituksella, jonkinnäköisellä tilajärjestelyllä ja ihan niillä tavoilla, mitä keksitään, sanoo Helsingin kaupungin koronavalmistelun yhteyspäällikkö Hanna Laine.

Hän huomauttaa, että jo nyt jotkin kuntosalit ovat rajoittaneet kymmeneen henkeen normaalisti vaikkapa 40 hengen ryhmäliikuntatunnit. Lisäksi on esimerkiksi suljettu joka toinen kuntosalilaite ja joka toinen pukukaappi.

Pykälän 58 d käyttöönotolla siirretään Laineen mukaan vähän vastuuta asiakkaalta hieman enemmän toiminnanharjoittajalle.

Sekä aluehallintovirasto että kunnat alkavat myös valvoa pykälän noudattamista.

– Valvontatoimenpiteitä olemme valmistellet ihan jo tammikuusta lähtien, Laine kertoo.

Eduskunta hyväksyi tartuntalain uudet pykälät perjantaina. Muutoksen tarkoituksena on hillitä koronaepidemiaa, joka on pahentunut viime viikkoina monissa osissa maata. Pääkaupunkiseudulla tilanne on ollut pahin.