Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pääradan sähköratavaurion korjaukset jatkuvat arvioitua pidempään – kestävät pitkälle iltapäivään

STT

Pääradan sähköratavaurion korjaustyöt kestävät pitkälle iltapäivään, kertoo Fintrafficin rataliikennekeskus.

Perjantai-iltana arvioitiin, että vika saadaan korjattua kokonaan lauantaiaamuun kello kuuteen mennessä. Rataliikennekeskus arvioi nyt, että kolmas raide saataisiin avattua jälleen liikenteelle puoleen päivään mennessä.

Helsingin Malmilla perjantaiaamuna ilmenneen sähköratavaurion vuoksi pääradan neljästä raiteesta vain yksi oli ajokunnossa heti vaurion jälkeen. Myöhemmin perjantaina saatiin myös toinen raide käyttöön.

Rataliikennekeskus tiedotti uudesta korjausaikatauluarviosta lauantaina alkuyöstä puoli kolme jälkeen.

Junavuoroja vähennetään aamukymmenen jälkeen

Rataliikennekeskuksen mukaan kaikki junat pyritään ajamaan normaalisti aamukymmeneen, jonka jälkeen vuoroja vähennetään.

Tiedotteen mukaan R- ja Z-junat pysähtyvät normaalisti. Sen sijaan Helsingin suuntaan tulevat K- ja P-junat eivät pysähdy Puistolassa, Tapanilassa, Malmilla ja Pukinmäessä. Näille asemille matkustajat pääsevät Oulunkylän kautta.

VR kertoo sivuillaan , että lauantaina on kaukojunaliikenteessä odotettavissa edelleen viivästyksiä Helsingin ja Tikkurilan välillä. Häiriöiden ei kuitenkaan arvioida olevan enää yhtä merkittäviä kuin perjantaina.

Lisäksi aamupäivän ajalta perutaan joitakin lähijunavuoroja. VR kertoo sivuillaan häiriön tarkemmista vaikutuksista junaliikenteeseen

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka