Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Puheasiantuntijan mukaan Biden pyrki kurottamaan yli niiden jakolinjojen, joilta Trump ponnisti

Bidenin keskeisenä viestinä oli yhtenäisyyden korostaminen. AFP / LEHTIKUVA

Niilo Simojoki / STT

Joe Bidenin ensimmäisestä esiintymisestä presidenttinä löytyivät tutkija Jouni Tillin mukaan virkaanastujaispuheen lajityypille tutut teemat ja maininnat. Poliittiseen puheeseen erikoistuneen Tillin mukaan oli maan nykytilan kannalta hyvin ymmärrettävää, että Bidenin keskeisenä viestinä oli yhtenäisyyden korostaminen.

Tillin mukaan vahvasti esillä oli Amerikan ja toivon tarina, johon Bidenin mukaan tarvitaan mukaan kaikki. Hän nosti esiin jakolinjat kahden pääpuolueen, maaseudun ja kaupungin sekä konservatiivien ja liberaalien välillä.

– Siinä missä Donald Trump nosti painetta näiden jakolinjojen avulla pyrkii Biden pääsemään niistä yli ja laskemaan lämpötilaa siten, etteivät ne kärjisty, Tilli Jyväskylän yliopistosta arvioi.

Tutkijan mukaan Biden osoitti hyvää pelisilmää toteamalla ääneen, että puhe yhtenäisyydestä voi vaikuttaa hölmöltä unelmoinnilta.

– On aina retorisesti vakuuttavaa, kun pystyt pohtimaan omaa sanomaasi kriittisestä näkökulmasta. Tätä poliitikoilta aika harvoin löytyy, Tilli sanoo.

Tilli piti myös vaikuttavana tehokeinona Bidenin koronapandemian uhreille omistamaa lyhyttä hiljaista hetkeä ja rukousta kesken puheen. Hiljaisuus puhuu ja pysähtymisen jälkeen lähdetään uudelleen liikkeelle – se symboloi ajatusta uudesta alusta, Tilli kuvaili.

Ongelmista puhuttiin niiden oikeilla nimillä

Biden viittasi puheessaan parikin kertaa väkivaltaiseen kapinointiin kongressirakennuksessa pari viikkoa sitten. Tillin mukaan kyseessä oli sen mittaluokan tapahtuma, ettei Biden voinut sitä sivuuttaa.

– Kohtuullisen tahdikkaasti hän otti siihen kantaa eikä lähtenyt millekään lietsontalinjalle.

Hänen mukaansa virkaanastujaispuheissa ei ole tapana arvostella edellisiä hallintoja.

Tilli pisti myös merkille, että Biden puhui tarpeesta kohdata ja voittaa rasismi, kotimainen terrorismi ja valkoisen ylivallan ihannointi.

– Hän ei yrittänytkään kierrellä ja kaarrella näiden termien kanssa, vaan sanoi ihan suoraan mistä oli kyse. Jos ei olisi näitä Trumpin kauden pahimpia tapahtumia ollut, voisi ajatella, että olipas rajusti sanottu. Mutta nyt se oli ihan paikallaan, Tilli pohti.

Virkaanastujaispuheen kansainvälinen osuus jäi hyvin pieneksi. Tillin mukaan voi olla mahdollista, että parin viime viikon tapahtumien johdosta ulkopoliittisilta teemoilta oli jouduttu raivaamaan puhetekstissä lisää tilaa kotimaan asioille.

– Voi myös ajatella, että se vähä mitä hän sanoi, kertoo aika paljon. Että maailma katsoo meitä, ja Amerikka tulee takaisin. Se on aika paljon sanottu, vaikka se sanottiin tiiviisti ja lyhyesti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka