Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Ruotsissa kirjattujen koronakuolemien määrä nousi reilusti yli 10 000:n

Koronaviruksen aiheuttamat kuolemantapaukset ovat nousseet ennätyslukuihin muun muassa Ruotsissa ja Saksassa. Kuva Britannian Royal London hospitalin edustalta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Ruotsissa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyjen kuolemantapausten määrä on noussut reilusti yli 10 000:n. Kansanterveysviranomaisen mukaan uusia kuolemantapauksia on kirjattu 351, mikä nostaa koko epidemian aikana kuolleiden määrän tähän mennessä jo 10 185:een.

Lisäys kuolemissa ei ole yhden vuorokauden ajalta vaan useammilta menneiltä päiviltä. Uusia koronatartuntoja on Ruotsissa vahvistettu kansanterveysviranomaisen mukaan eilisen jälkeen vajaat 6 600.

Osastopäällikkö Karin Tegmark Wisellin mukaan vaikuttaa siltä, että taudin leviämisessä olisi saavutettu jonkinlainen tasaantumisvaihe. Kuolleiden määrän hän kuitenkin ennustaa jatkavan kasvuaan.

– Odotamme valitettavasti kasvun jatkuvan, koska tautia on levinnyt maassa niin laajalle, Tegmark Wisell sanoi lehdistötilaisuudessa.

Suhteessa väkilukuun Ruotsissa on kirjattu tähän mennessä 1 005 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava suhdeluku on 111.

Saksan koronakuolemien määrä nousi uuteen ennätykseen

Saksan päiväkohtaisten koronakuolemien määrä on noussut uuteen ennätyslukuun, kertoo Bild -lehti.

Koronalukuja keräävän Robert Koch -instituutin torstaiaamuna julkaisemien lukujen mukaan Saksassa on kuollut vuorokauden aikana 1 244 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen. Uusia tartuntoja Saksassa havaittiin vuorokauden aikana 25 164.

Aiempi päiväkohtaisten koronakuolemien ennätys oli viime perjantailta, jolloin raportoitiin 1 188 uutta koronakuolemaa.

Saksassa on tähän mennessä kuollut 42 881 ihmistä koronan aiheuttamaan sairauteen. Selvä enemmistö kuolleista – lähes 30 000 – on yli 80-vuotiaita. Alle 60-vuotiaita koronaan on kuollut Saksassa vain noin 1 500.

Koronarokotteen on tähän mennessä saanut hieman yli 750 000 saksalaista.

Koronavirusta on viime aikoina esiintynyt suhteellisesti eniten Saksan itäisissä keskiosissa, erityisesti Thüringenin, Sachsen-Anhaltin ja Sachsenin osavaltioissa ja Brandenburgin osavaltion eteläosissa.

Saksan pahin koronakeskus on tällä hetkellä Saalfeld-Rudolstadtin piirikunta Thüringenin osavaltiossa. Siellä on seitsemän viime päivän aikana ilmoitettu 602 uutta tautitapausta 100 000 asukasta kohden.

---

Lähteenä myös Aftonbladet, Worldometer

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka