Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Oikeistopopulistiset puolueet joutuvat miettimään asemaansa ja viestintästrategiaansa Yhdysvaltojen kongressin mellakoiden jälkeen

Väkivaltaiset tapahtumat Yhdysvaltain kongressirakennuksessa heijastuvat tutkijoiden mukaan Euroopankin oikeistopopulistisiin liikkeisiin. AFP / LEHTIKUVA

Viivi Salminen / STT

Oikeistopopulismiin kallellaan olevat puolueet ovat Euroopassa osittain hankalassa asemassa Yhdysvaltojen kongressin mellakoiden ja presidentinvaalien tuloksen kyseenalaistamisen takia.

Yliopistotutkija Tuija Saresma Jyväskylän yliopistosta sanoo, että oikeistopopulistiset puolueet joutuvat tuomitsemaan tapahtumat, mutta samaan aikaan niiden on viestittävä kannattajilleen, että on mahtavaa, kun kansa nousee barrikadeille.

Hänen mukaansa oikeistopopulisteilla on yleensäkin tapana viestiä tällaisella kaksoisstrategialla – omille kannattajille puhutaan rankalla kielellä, mutta valtajulkisuuteen annetaan toisenlaista viestiä.

– Yhtäältä pitää olla salonkikelpoinen ja valtiomiesmäinen, mutta toisaalta halutaan antaa omalle kannattajakunnalle signaalia, että ollaan edelleen radikaalisti kansan puolella ja eliittiä vastaan. Omille viestitään, että kansan täytyy saada äänensä kuuluviin, mutta julkisuudessa mennään enemmän yleisen linjan mukaan, Saresma sanoo.

Saresman mukaan oikeistopopulistien onkin nyt mietittävä viestintästrategiaansa ja sitä, millä tavoin toimitaan, jotta paras etu saadaan itselle.

"Mihin pisteeseen nämä puolueet voivat Euroopassa mennä?"

Yliopistotutkija Emilia Palonen Helsingin yliopistosta uskoo, että monet puolueet alkavat nyt miettiä, kuinka oikeistopopulistinen kannattaa olla ja mikä on kannatuksen kannalta paras valinta. Hänen mukaansa esimerkiksi Itävallassa valtavirran oikeistopuolueet ovat siirtyneet lähemmäksi populistista oikeistoa.

Palonen arvioi, että Capitolin (Yhdysvaltain kongressitalon) tapahtumat ja vaalituloksen kyseenalaistaminen ovat varmasti olleet monelle perusäänestäjälle hetki, jolloin voi miettiä, minkälaisia nämä puolueet ovat ja mitä he ovat tukemassa.

– Äänestäjät ja puolueet miettivät, mihin pisteeseen nämä puolueet voivat Euroopassa mennä.

Palonen sanoo, että jos trumpilaisuus laajenee vallanvaihdoksesta huolimatta, on mahdollista, että Euroopassa radikaalioikeisto saa tuulta purjeisiinsa. Hän kuitenkin arvioi, että tulevaisuudessa saatetaan siirtyä enemmän keskustelevamman politiikan suuntaan, jossa vihollisesta tulee vastustaja.

– Se mahdollistaisi sen, että keskustellaan rakentavammin, mutta samalla puolueiden erot näyttäytyisivät selvästi ja huomioitaisiin, että puolueiden välillä on erimielisyyksiä.

Kun populistipuolueet olivat vastaisku keskitietä hakevaan politiikkaan, Donald Trumpin kauden jälkeen voisi Palosen mukaan olla kysyntää keskustelevalle politiikalle.

Ihmiset ajetaan keskustelemaan alustoille, joissa ei ole sääntöjä

Kuohuntaa on viime päivinä aiheuttanut myös se, että Twitter sulki lopullisesti Trumpin tilin. Saresma kuvaa tilin sulkemista kaksiteräiseksi miekaksi.

– On hyvä, että rajoja asetetaan, mutta sitten toisaalta ajetaan ihmisiä keskustelemaan alustoille, joissa ei ole etikettiä eikä sääntöjä. Puhe voi siellä pahentua aika lailla.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka