Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

MT: Hieman yli puolet suomalaisista rajoittaisi kuntien oikeutta pakkolunastaa yksityisten maita

Kunnat ovat käyttäneet oikeuttaa pakkolunastaa maita yksityisiltä esimerkiksi asuntorakentamisen tarpeisiin. Tiina Örn

Maarit Vaaherkumpu

Suomalaisista 52 prosenttia haluaisi rajoittaa kuntien oikeutta pakkolunastaa yksityisten maita kaavoituksen tarpeisiin, ilmenee Maaseudun Tulevaisuuden (MT) teettämästä kyselystä.

Noin neljäsosan mielestä kuntien oikeutta pakkolunastukseen ei tulisi rajoittaa. Reilu viidesosa ei osannut sanoa kantaansa.

MT:n mukaan pakkolunastuksia haluavat suitsia yhtä lailla maaseudulla ja kaupunkikunnissa asuvat. Porvaripuolueiden kannattajat suhtautuvat kuntien pakkolunastusoikeuteen pääosin kielteisemmin kuin vasemmistopuolueiden kannattajat. Kokoomuksen kannattajista kuitenkin alle puolet rajoittaisi kuntien oikeutta pakkolunastuksiin.

Suhtautumista kuntien pakkolunastusoikeuteen kysyttiin joulukuun puolivälissä Kantar TNS Agrin toteuttamassa kuntavaalikyselyssä. Siihen vastasi 1 031 suomalaista. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

MT:n mukaan asuntorakentamisen tarpeisiin toteutetut pakkolunastukset ovat viime vuosina johtaneet kiistoihin ja oikeusjuttuihin eri puolella Suomea.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka