Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pakkanen kiristyy loppuviikkoa kohden: idässä hätyytellään pian 25:tä miinusastetta

Iiro-Matti Nieminen / STT

Lähipäiville on luvassa enimmäkseen poutaista pakkassäätä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Tänään on varsinkin etelässä tullut lumikuuroja, mutta ne hiipuvat yön aikana.

– Huomenna aamulla tulee enää heikkoa lumisadetta paikoitellen, eniten etelässä ja lännessä, kertoo päivystävä meteorologi Oskari Rockas STT:lle.

Lämpötilat ovat huomenna pääosin viiden ja viidentoista pakkasasteen välillä. Lapissa pakkanen saattaa olla kireämpää. Etelärannikolla jäädään noin 2–4 miinusasteeseen.

Vielä huomenna sää voi olla varsin pilvinen, mutta lauantaita kohti sää selkenee.

– Lauantaina voi jo laajemmin olla repeilevää pilveä. Mutta ei silloinkaan näytä, että täysin kirkasta taivasta koko maassa olisi.

Lauantaina etelässäkin hätyytellään kymmenen asteen pakkasia. Maan keski- ja pohjoisosissa pakkasta on suunnilleen 10–20 astetta.

Lumisadealue lähestyy viikonvaihteessa

Sunnuntaina kaikkein selkeintä on maan itäosassa. Rockasin mukaan lämpötilat voivat sunnuntaina tippua idässä 20–25 pakkasasteeseen.

Samaan aikaan lännestä lähestyy sunnuntaina lumisadealue, joka leviää laajemmin Suomeen vasta maanantain vastaisena yönä. Rockas kertoo, että sunnuntaina ainakin maan länsiosassa sää alkaa pilvistyä ja pakkanen hieman hellittää.

– Sunnuntaikin on aika kylmän oloinen päivä.

Lumisateet jäävät loppuviikon aikana kokonaisuudessaan vähäisiksi.

– Siellä täällä voi välillä tulla heikkoa lumisadetta, varsinkin vesistöjen äärellä. Mutta enimmäkseen sää pysyy poutaisena lähipäivät, Rockas kertoo.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka