Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Britannia jättää EU:lle jäähyväiset ensi yönä – saarivaltio ei ollut koskaan täysillä mukana Euroopan yhdentymisprojektissa

Vaikka erosta ei lopulta tullut täysin sopimukseton ja tulleilta sekä kiintiöiltä vältyttiin tavarakaupassa, ovat EU-jäsenyydelle vieraat rajatarkastukset, työluvat ja monet muut paperisodat nyt todellisuutta. AFP / LEHTIKUVA

Niilo Simojoki / STT

Britannian ero Euroopan unionista tulee toden teolla voimaan perjantaina puoliltaöin Brysselin aikaa eli aamuyöllä kello yksi Suomen aikaa, kun brexitin siirtymäaika päättyy. Muodollisesti saarivaltio jätti unionin jo 11 kuukautta sitten, mutta vasta ensi yönä päättyy muun muassa ihmisten ja palveluiden vapaa liikkuvuus Britannian ja 27 EU-maan välillä.

Vaikka erosta ei lopulta tullut täysin sopimukseton ja tulleilta sekä kiintiöiltä vältyttiin tavarakaupassa, ovat EU-jäsenyydelle vieraat rajatarkastukset, työluvat ja monet muut paperisodat nyt todellisuutta.

Britannian suhde Euroopan yhdentymispyrkimyksiin on ollut vuosikymmenten varrella lievästi sanottuna ristiriitainen. Pian toisen maailmansodan jälkeen 1946 "Euroopan Yhdysvaltojen" tarpeesta rauhan ja menestyksen takaajana puhui ensimmäisenä britti, Winston Churchill. Hänkään ei nähnyt omaa kotimaataan osana tällaista järjestelyä.

1960-luvun alkuun tultaessa myös Britanniassa oli päädytty toteamaan, että oman maan menestys edellyttäisi liittymistä vuonna 1957 perustettuun Euroopan talousyhteisöön EEC:hen. Brittien vanha liittolainen ja Lontoossa pitkään asunut Ranskan presidentti Charles de Gaulle kuitenkin torjui vetollaan Britannian jäsenyyspyrkimykset kahteen otteeseen, vuosina 1963 ja -67.

De Gaulle epäili brittejä

De Gaullen mielestä Britannia jäsenyyshakemuksestaan huolimatta pohjimmiltaan vastusti Euroopan yhdentymistä ja tukeutuisi kovan paikan tullen mieluummin Yhdysvaltoihin kuin eurooppalaisiin naapureihinsa.

De Gaullen väistyttyä Britannian jäsenyyshaaveet saivat suopeamman vastaanoton ja maan 47 vuotta jatkunut jäsenyys EEC:ssä ja sittemmin EU:ssa alkoi 1. tammikuuta 1973 – yhtä aikaa Irlannin ja Tanskan kanssa.

Pitkään ei tarvinnut odottaa muistutusta siitä, että osallistuminen eurooppalaiseen integraatioon jakaa saarivaltakuntaa pahasti. Vuoden 1974 parlamenttivaalien alla työväenpuolueen johtaja Harold Wilson lupasi puolueen vasemmistosiiven painostuksesta neuvotella jäsenyysehdot uusiksi ja alistaa ne kansanäänestykseen.

Niukan vaalivoiton turvin puolue järjesti 1975 Britannian poliittisen historian ensimmäisen valtakunnallisen kansanäänestyksen. Toisin kuin neljä vuosikymmentä myöhemmin, EEC-jäsenyyden jatkaminen voitti selvällä 67 prosentin kannatuksella.

Opposition konservatiivipuolue oli tuolloin pääosin jäsenyyden kannalla. Tuore puoluejohtaja Margaret Thatcher esiintyy lehtikuvissa taustallaan iskulause, jonka mukaan "Konservatiivit sanovat KYLLÄ Euroopalle".

Thatcher karsasti poliittista unionia

Työväenpuolueen Eurooppa-epäilyt nousivat seuraavan kerran pintaan parlamenttivaaleissa 1983, joissa puolue kampanjoi muun muassa lupauksella erota EEC:stä.

Pitkän pääministerikautensa vuonna 1979 aloittanut Thatcher ei hänkään ollut eurooppalaisen integraation varaukseton ihailija ja pani kumppaninsa mannermaalla lujille. Thatcher sai lopulta vuonna 1984 neuvoteltua huomattavia palautuksia Britannian Eurooppaan maksamista jäsenmaksuista.

Sisämarkkinoita ja taloudellista yhteistyötä kannattanut Thatcher vastusti valtakautensa loppuun 1990 saakka kiivaasti pyrkimyksiä luoda Eurooppaan tiiviimpi poliittinen unioni. Euroopan kanssa ovat saaneet kipuilla myös hänen seuraajansa, ja Britannia muun muassa jättäytyi yhteisvaluutta euron ulkopuolelle.

Cameronin uhkapeli ei onnistunut

Vuodenvaihteessa ainakin jonkinlaisen päätepisteen saavuttava brexit-saaga alkoi vuonna 2013, kun konservatiivipääministeri David Cameron päätti yrittää toistaa 1970-luvun edeltäjänsä Harold Wilsonin tempun. Cameron lupasi kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, jos hän voittaa vaalit vuonna 2015.

Vaalivoitto tuli, mutta Cameronin ja monen muun yllätykseksi EU-eroa kannattavat voittivatkin kesän 2016 kansanäänestyksen. Cameronin erottua seuraaja Theresa May käynnisti keväällä 2017 muodollisesti eroprosessin, joka olisi pitänyt saada EU:n perussopimuksen mukaisesti päätökseen kahden vuoden aikana.

Erosopimus syntyikin marraskuussa 2018, mutta se ei kelvannut Britannian parlamentille, joka äänesti sopimuksen nurin kaikkiaan kolme kertaa. Maaliskuun lopussa 2019 toteutuvaksi odotettua brexitiä jouduttiin lykkäämään kahdesti, lokakuun viimeiseen päivään asti.

Ennen takarajan koittamista Mayn tilalle oli pääministeriksi noussut Boris Johnson, joka neuvotteli EU:n kanssa uuden version erosopimuksesta. Sitäkään ei ehditty hyväksyä Britanniassa ajoissa, joten edessä oli kolmas ja viimeinen lykkäys tammikuun loppuun 2020.

Sitä ennen Johnson oli määrännyt uudet parlamenttivaalit, joissa hän joulukuussa 2019 voitti selvän enemmistön ja sai oman erosopimuksensa hyväksytyksi alahuoneessa.

Sir Humphrey sen jo sanoi?

Käänteet eivät kuitenkaan olleet ohi Britannian EU-eron toteuduttua 31. tammikuuta 2020. Sen jälkeen alkoivat neuvottelut saman vuoden lopussa päättyvän siirtymäajan jälkeisestä kauppasopimuksesta, jonka neuvotteluissa erilaiset takarajat ja määräajat jo tuttuun tapaan tulivat ja menivät. Ylimääräistä sekavuutta tilanteeseen loi globaali koronapandemia, joka vei pääministeri Johnsoninkin lyhyeksi ajaksi tehohoitoon.

Britannian sopimukseton EU-ero vaikutti vuodenvaihteen lähestyessä jo todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Lopulta uusi, alkuperäisiä suunnitelmia suppeampi kauppasopimus syntyi jouluaattona ja tulee väliaikaisesti voimaan 1. tammikuuta 2021 – tasan 48 vuotta sen jälkeen kun Britannian liittyi EEC:hen.

Kärjistetyn, mutta monen mielestä kenties osuvimman analyysin Britannian erikoisesta Eurooppa-politiikasta tiivisti kuvitteellinen henkilö, brittiläisen Kyllä, herra ministeri (Yes Minister) -tv-sarjan Sir Humphrey Appleby.

Komediasarjan vuonna 1980 esitetyssä jaksossa Nigel Hawthornen näyttelemä valtiosihteeri selvittää esimiehelleen, että Britannian ulkopolitiikan tavoitteena on ollut ainakin 500 vuoden ajan luoda epäyhtenäisyyttä Eurooppaan. Se, ei mikään eurooppalaisuuden ylevä aate, on syy siihen, miksi Britannia liittyi EEC:hen ja yhteismarkkinoihin.

– Yritimme hajottaa niitä ulkopuolelta, mutta se ei onnistunut. Nyt kun olemme sisällä, voimme sotkea täydellisesti koko hoidon, Sir Humphrey toteaa voitonriemuisesti.

-----

Lähteinä mm. BBC, AFP, EU-komissio, Washington Post

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka