Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Suomen kauppa Britannian kanssa oli laskussa jo ennen loppuvuoden brexit-sotkua – paperin, pahvin ja puutavaran vienti laski selvästi

Kaupan tulevat näkymät ovat epävarmat, sillä brexitin jälkeisissä kauppaneuvotteluissa ei ole saatu ratkaisua EU:n ja Britannian tulevasta kauppasuhteesta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Suomen tavaravienti Britanniaan väheni vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana yli 21 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon, kertoo Tulli maakatsauksessaan . Viennin arvo oli vajaat 1,6 miljardia euroa.

Syvin lasku osui koronapandemian ensimmäiseen aaltoon toisella vuosineljänneksellä. Vienti laski silloin yli kolmanneksella.

Tuontia kertyi tammi-syyskuussa 1,2 miljardin euron edestä. Se laski vajaat neljä prosenttia.

Suomen kauppa Britannian kanssa on perinteisesti ollut ylijäämäistä, mutta sen volyymi on vähentynyt huippuvuosista. Vienti Britanniaan edusti tammi-syyskuussa 3,9 prosenttia Suomen tavaraviennistä ja maa oli Suomen seitsemänneksi suurin vientimaa Venäjän jälkeen ja Ranskaa edellä.

Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa paperin, pahvin, puutavaran, öljyjalosteiden sekä koneiden ja laitteiden vienti laski selvästi.

Kaupan tulevat näkymät ovat epävarmat, sillä brexitin jälkeisissä kauppaneuvotteluissa ei ole saatu ratkaisua EU:n ja Britannian tulevasta kauppasuhteesta. Kauppaa haittaavat myös tiukennettujen koronarajoitusten pahentamat ruuhkat.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka