Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pienituloisia oli viime vuonna joka kahdeksas suomalainen – osuus väestöstä lisääntyi hieman

Tilastokeskuksen mukaan pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvia suomalaisia oli 669 000. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Pienituloisten määrä kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttiyksikköä, kertoo Tilastokeskus.

Sen mukaan pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvia suomalaisia oli 669 000. Heidän osuutensa kotitalousväestöstä oli 12,3 prosenttia.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana pienituloisten määrä on vaihdellut noin 620 000 ja 730 000 ihmisen välillä.

Maan eri osien kesken pienituloisuuden yleisyys noudatti pääpiirteittäin jakoa Itä- ja Länsi-Suomen kesken.

Suhteellisesti eniten pienituloisia oli Pohjois-Karjalassa, jossa pienituloisia oli 18,8 prosenttia väestöstä. Osuus oli pienin Ahvenanmaalla, jossa luku oli tasan kymmenen prosenttiyksikköä pienempi eli 8,8 prosenttia.

Ahvenanmaan ohella koko maan keskiarvon alittivat Uudenmaan, Pohjanmaa, Kanta-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan maakunnat. Yleisintä pienituloisuus puolestaan oli Pohjois-Karjalan jälkeen Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa.

Tilastokeskus laskee pienituloisuuden suhteessa kotitalouksien mediaanituloon ja niiden kokoonpanoon. Viime vuonna yhden hengen kotitaloudessa pienituloisuuden rajana oli 1 280 euroa käytettävissä olevia tuloja kuukaudessa.

Yhden hengen kotitaloudessa käytettävissä oleva mediaanitulo oli 2 130 euroa kuukaudessa. Pienituloisuuden rajana on 60 prosenttia mediaanitulosta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka