EU:n yhteinen maatalouspolitiikka jatkuu nykyisillä säännöillä seuraavat kaksi vuotta ennen kuin neuvoteltavana oleva maatalouspolitiikan uudistus toteutuu. Euroopan parlamentti hyväksyi äänestyksessään maatalouspolitiikan siirtymäkauden säännöt ja rahoituksen selkein äänin.
Europarlamentaarikoista 653 äänesti siirtymäkauden puolesta, 19 vastaan ja 22 tyhjää.
Parlamentin pääneuvottelijana siirtymäkaudesta ollut suomalaismeppi Elsi Katainen (kesk.) kertoi tiedotteessaan, että siirtymäkauden hyväksyminen tuo myös elvytystä maatalouteen.
Kataisen mukaan Suomi saa seuraavana kahtena vuotena EU:n maatalousrahoitusta 1,8 miljardia euroa ja maatalouden elpymisrahaa 200 miljoonaa euroa.
Elpymistuesta noin 30 prosenttia tulee käytettäväksi ensi vuonna ja loput noin 70 prosenttia vuonna 2022.