Googlen sovellukset olivat nurin ympäri maailmaa

Googlen palvelut olivat maanantaina neljänkymmenenviiden minuutin ajan pois käytöstä suurella osalla käyttäjistä ympäri maailman. Käyttökatko vaikutti ilmeisesti kaikkiin Googlen tärkeimpiin sovelluksiin, kuten YouTubeen, Gmailiin, Google Mapsiin ja Google Driveen.

Vaikka häiriö kesti verrattain lyhyen aikaa, se vaikeutti miljoonien ihmisten työntekoa, koska he eivät voineet käyttää tärkeitä sovelluksia, kuten sähköpostia tai kalenteria. Hankaluuksia aiheutui etenkin Euroopassa, jossa katko ajoittui keskelle työpäivää.

Googlen hakukone toimi normaalisti koko häiriön ajan.

Google kertoi myöhemmin, että käyttökatko johtui sisäisen muistin ongelmista. Yhtiö pahoitteli tapahtunutta ja lupasi tutkivansa tapauksen, jotta ongelma ei tulevaisuudessa toistuisi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka